Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Koskettavat muistot taltioitiin kaupunginjohtajan ideasta – Harjavaltalaisia sotakokemuksia julki kahden elokuvan verran

Harjavaltalaisten sotaveteraanien, sotapoikien, pikkulottien, sotaorpojen ja -lasten aikalaiskokemuksia sota-ajoista on taltioitu kahden elokuvan verran. Nyt elokuvat on julkaistu internetissä ja ne ovat siellä vapaasti kaikkien katsottavissa. Sota-ajan muistoista koostetut elokuvat Kelle nyt kertoa saa (2019) ja Koivu ja tähti (2020) ovat katsottavissa Emil Cedercreutzin museon YouTube-kanavalla tästä linkistä . Harjavaltalaisten sotaveteraanien ja sota-ajan lasten muistoista koostuvat elokuvat Kelle nyt kertoa saa ja Koivu ja tähti ovat syntyneet Harjavallan Sotaveteraanit ry:n, Emil Cedercreutzin museon ja Harjavallan kaupungin yhteistuotantona. Elokuvien taustalla on vuonna 2018 alkanut hanke, jonka tavoitteena oli taltioida sota-ajan muistoja aikalaisten kertomina haastatteluina. Vuonna 2019 julkaistuun Kelle nyt kertoa saa -elokuvaan haastateltiin kahdeksaa harjavaltalaista sotaveteraania. Tänä syksynä 2020 ensi-iltansa saaneessa Koivu ja tähti -elokuvassa omakohtaisia muistojaan kertovat kuusi harjavaltalaista sota-aikana lapsuuttaan elänyttä henkilöä. Heidän muistoissaan esiin nousevat sotilaspoikien, pikkulottien, sotaorpojen ja sotalasten näkökulmat. Elokuvahanke sai alkunsa keväällä 2018 Harjavallan Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlassa, jossa veteraani Kalle Määtän lausuman, koskettavan runon myötä paikalla olleelle Harjavallan kaupunginjohtajalle Hannu Kuuselalle syntyi ajatus muistojen tallentamisesta jälkipolville. Tilanne oli alkusysäys myöhemmin syntyneelle hankkeelle ja kahdelle elokuvalle, joiden toimituksesta ovat vastanneet Harjavallan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jaakko Suontausta sekä Emil Cedercreutzin museon johtaja Henry Flinkman . Kelle nyt kertoa saa -elokuvassa haastatellut sotaveteraanit ovat Sointu Antila , Väinö Inkinen , Kalle Määttä , Veikko Rantala , Yrjö Rimpinen , Valto Salen , Toini Setälä ja Timo Äimänen . Koivu ja tähti -elokuvassa muistojaan kertoivat sota-ajan lapset Hannele Arantola , Tuija Ketonen , Raili Kleemola , Kaisa Kurru , Raili Virtanen ja Eero Virtanen . Haastattelujen kuvaamisesta on vastannut Jarkko Montonen Porin videotuesta. Leikkaamisesta ovat vastanneet Jarkko Montonen sekä Jyri Kantanen . Elokuvien taustamusiikki on Huittisten musiikkiopiston oppilaiden Anni Lehikoinen , Ellen Levander ja Rina Palmroth soittamaa. Kummankin elokuvan ohjaajana on toiminut Jaakko Suontausta. Harjavallan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jaakko Suontausta on elokuvien valmistumisesta tyytyväinen. – Aikaisemmin olemme tallentaneet veteraanien kertomia sotamuistoja muun muassa kirjallisina haastatteluina, mutta nyt veteraanien oma kerronta on saatu säilymään jälkipolville videoituina haastatteluina ja elokuvien muodossa. Toivon, että näiden kahden elokuvan myötä veteraanien perinne säilyy ja välittyy nykypäivän ja tulevaisuuden nuorille. Museojohtaja Henry Flinkman taustoittaa hanketta. – Olemme saaneet tallennettua ainutlaatuisia muistoja sota-ajat kokeneiden, Suomea puolustaneiden ja rakentaneiden ihmisten kanssa. Aiemmin yhteistyössä toteutettu pysyvä veteraanienperinteen näyttely Harjavallan kirjastossa ja vaihtuva näyttely museolla ovat taustoittaneet nykyistä yhteistyötä. Lisäksi kuvatusta videomateriaalista on mahdollista jatkossakin editoida pienempiä yksilöhaastatteluja esimerkiksi koulujen käyttöön, Flinkman kertoo. Kaupunginjohtaja Hannu Kuusela esittää Harjavallan kaupungin puolesta lämpimät kiitoksensa muistojaan kertoneille sotaveteraaneille ja sota-ajan lapsille. Samalla hän kiittää koko elokuvien tekoon osallistunutta työryhmää. – Olen tavattoman kiitollinen kaikille siitä, että nämä koskettavat tarinat on saatu laadukkaina tallenteina myös seuraavien sukupolvien käyttöön, Kuusela toteaa.