Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Hartaus: Avaa oikea ovi

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa tämän tapauksen jälkeen. Ollessani reissulla 80-luvulla kotikaupunkiani Kokemäkeä kauempana, nautin päivästäni myös hyvän ruuan ja kahvin merkeissä. Hetken kuluttua etsinkin jo ovea, missä saisi helpotuksen läpivirtaavan kahvin tuomaan tarpeeseen. Löysin oven ja sisälle mentyäni avautui näky pisuaareista. Hups! Väärä ovi! Siinä hetkessä koin pienen paniikin poikasen ja peräännyin. Tajusin, olin epähuomiossa mennyt sisään väärästä ovesta. Miksi kerron tällaisen vähän nolon kömmähdyksen? Tahdon muistuttaa meitä ovesta, joka ehdottomasti kannattaa avata. Se on avattava täällä maan päällä eläessämme. Myöhemmin sen avaaminen ei onnistu. Raamattu kertoo: ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilmestyskirja 3:20) Monet taiteilijat ovat tehneet tästä raamatunkohdasta puhuttelevia tauluja. Jeesus kolkuttamassa ovea, jossa ei ole ulkopuolella ovenkahvaa. Hän kolkuttaa ja odottaa. Jeesus ei tule väkivalloin elämään tai sydämeen, Hän ei tule pakosta – raamit kaulassa. Sydämen oven voi avata vain sisäpuolelta. Jeesus kolkuttaa muutaman kerran elämän aikana. Tätä kutsutaan etsikkoajaksi, jolloin Jumala erityisesti etsii meitä. Miksi tämä ovi kannattaa avata? ”Levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon.” Augustinuksen oivallus jo ammoisilta ajoilta. Ihminen kaipaa yhteyttä luojaansa ja Luoja kaipaa yhteyttä luomaansa. Kun avaat oven Jeesukselle, Hän tulee sydämeesi. Tämä ovi on ovi maanpäällisen elämän turvaan ja luottamukseen ja iankaikkisuuden iloon ja rauhaan tämän elämän jälkeen. Raamattu sanoo Jeesuksesta: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu.” (Johannes 10:9) Meille ei ole annettu muuta tietä taivaaseen. Miten sydämen oven voi avata? Rukoilemalla: Jeesus, tule minun sydämeeni! Kiitos, että kuolit puolestani. Anna erheeni, virheeni, laiminlyöntini anteeksi! Ollaanpa siis tarkkoina, että tämä sydämen ovi tulee avatuksi tietoisesti Jeesukselle, ettei käy tämän elämän jälkeen, että joutuu toteamaan. Hups! Väärä ovi! Kirjoittaja on Kokemäen seurakunnan lastenohjaaja.