Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mielipide: ”Rahoilla olisi saatu Porista Harjavaltaan ainakin kolmekaistainen tie, mutta se hupeni muutamaan ohituskaistaan, joita vuosikausia tehtiin”

MIELIPIDE Sukupolvenvaihdoksessa myyjä joutuu maksamaan vaikka 50 000 euroa sellaisesta tulosta, josta on jo kerran verot maksettu. Ei ole edes kellään tullut mieleen, että tämä summa nyt esimerkiksi, olisi ostajankin etu, että ostaja sijoittaisi summan koneisiin tai ostaisi peltoa. Valtio saisi sen takaisin verotuloina 10 vuoden aikana. Yleensä kun kansanedustajia valitaan, tarkoitus on, että se ajaa äänestäjäin etuja, paikkakunnan etuja. Täältä Satakunnastakin on ollut ministereitä kautta aikain. He saavat rahaa asiain hoitamiseen. Tänne on myönnetty rahaa kakkostien hoitamiseksi. Senkin rahan saannin sai aikaan joku muu kuin nämä kansanedustajat täälläpäin. Sillä olisi saatu Porista Harjavaltaan ainakin kolmekaistainen tie, mutta se hupeni muutamaan ohituskaistaan, joita vuosikausia tehtiin. Mutta ministeri ei tullut enää valituksi seuraavissa vaaleissa. Sipilä jo aikoinaan myi valtion omaisuutta. Rinne heti alkumetreillä pani kolme miljardia erinäisiin menoihin. Orpo hehkutti, ettei tarvitse ottaa velkaa mitä piti, näin poliitikot. Kansalla on lyhyt muisti. 2023 valtion talous on tasapainossa. Saadaanko myydä toinenkin siivu valtion omaisuutta?