Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Ilmastonmuutos tuo uusia uhkia, voimakkaasti allergisoiva marunatuoksukki voi pian kyetä levittämään kypsiä siemeniä.

Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää kesällä 2019 yleisön havaintoja vieraskasvilaji marunatuoksukista Etelä-Suomessa. Marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla. Kasvia ei tule hävittää, sillä tutkimuksella halutaan selvittää, ehtiikö laji tuottaa Suomessa kypsiä siemeniä. Marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva vahvasti allergisoiva kasvi. Se on pujon sukulainen ja muistuttaakin sitä paljon ulkonäöltään. Helpoiten marunatuoksukki on tunnistettavissa heinä–lokakuussa. – Yksivuotinen marunatuoksukki ei nykytiedon mukaan ehdi lisääntyä Suomen kesän aikana. Ilmastonmuutoksen myötä tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa. Marunatuoksukin esiintymistä Suomessa tuleekin tarkkailla. Jos kasvi alkaa meillä lisääntyä, torjuntatoimet on aloitettava, toteaa projektitutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopistosta. Marunatuoksukin siitepölyä kantautui Suomeen runsaasti kaukokulkeumana Euroopasta syyskuussa 2018, ja useat pujoallergikot saivat siitä allergiaoireita. Suomen lähialueista kasvi on jo vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin. – Suomessa marunatuoksukin siemeniä joutuu luontoon erityisesti linnuille tarkoitettujen siemenseosten joukossa, mutta myös esimerkiksi puutarhakasvien siementen mukana. Kasvin löytääkin useimmiten lintujen ruokintapaikan läheisyydestä tai puutarhasta rikkaruohona. Muita tyypillisiä kasvupaikkoja ovat joutomaat ja kaatopaikat, erityisesti puutarhajätteen kaatopaikat, Louna-Korteniemi kertoo. Havainnot marunatuoksukista voi ilmoittaa Turun yliopiston siitepölytiedotukseen, joka seuraa esiintymien kehitystä. Ilmoituksessa tulee kertoa löytöpaikka (esimerkiksi katuosoite ja sanalliset tiedot tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot lisätietojen kysymiseksi. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva, mikäli se vain on mahdollista. Turun yliopiston siitepölytiedotus on seurannut ilman siitepölypitoisuuksia Suomessa vuodesta 1974 lähtien. Siitepölytiedotus laatii kaksi kertaa viikossa ilmestyvän siitepölytiedotteen, joka on luettavissa sivulla www.norkko.fi. Havainnot marunatuoksukista voi ilmoittaa: Sähköpostitse siitepolytiedotus@utu.fi tai puhelimitse: 050 345 2398.