Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Korona katkaisi nakkilalaisen Pyry Taipaleen vaihdon Kanadassa alkuunsa, mutta kokiksi hän valmistui pienen säädön jälkeen ajallaan

Pyry Taipale , 21, pilkkoo muutaman punasipulin ja mittaa ainekset etikkaliemeen. Valmistumassa on yksi hänen bravuureistaan, hillottu punasipuli. Nyt nuorella miehellä on aikaa kokkailla kotonaan Nakkilassa, sillä hän valmistui juuri Sataedusta kokiksi kolmisen viikkoa sitten, eikä työpaikkaa ole vielä löytynyt. Koronakriisin keskellä työllistyminen ravintola-alalle on juuri nyt varsin haastavaa, mutta Taipale ei ota tilanteesta stressiä. – Kyllä työpaikka varmaankin jossain vaiheessa löytyy. Jos ei löydy, niin sitten voisi lähteä opiskelemaan lisää, esimerkiksi keittiömestariksi. Nirso hän ei työpaikan suhteen ole, jos sellainen löytyisi. – Nyt olisi kiva päästä ylipäätään töihin. Ei se ole niin nuukaa, millaiseen paikkaan, mutta saisi se mielellään sen verran tasokas olla, ettei siellä ihan pakastepusseista ruokaa tehtäisi. Koronakriisi aiheutti Taipaleen valmistumiseen pientä säätöä, mutta ei viivästyttänyt sitä. – Viimeisen näytön vedin koululla Kokemäellä. Normaalioloissa se olisi tehty työpaikalla. Kun koulut suljettiin, Taipaleen opinnot olivat käytännössä viimeistä näyttöä vaille valmiit. – Osallistuin minä etäopetukseen sen verran, että tein vähän etätehtäviä. Etäopetus toimi Taipaleen mukaan sinänsä ihan hyvin, mutta lähiopetus sopii hänelle jotenkin paremmin. – Oli se vähän haastavaa löytää motivaatiota pelkästään sähköisten tehtävien tekemiseen. Enemmän korona kiusasi Taipaleen vaihto-opiskelua Kanadan Quebecissä. 12. maaliskuuta matkaan lähtenyt kokkiopiskelija ei ehtinyt olla kanadalaiskoulun keittiössä kuin kolmena päivänä, ennen kuin koulu suljettiin koronaviruksen takia. Samoihin aikoihin alkoi arvuuttelu siitä, pitäisikö Taipaleen jäädä Kanadaan vai palata Suomeen. Asiaa palloteltiin kolme päivää. – Ensin sanottiin, että saamme päättää itse, mutta aika pian tuli päätös, että kaikki takaisin Suomeen. Reittilentoja ei ollut vielä aivan ehditty lopettaa, joten hän pääsi Suomeen sellaisella. Neljän viikon mittaiseksi suunniteltu vaihto-opiskelumatka typistyi vain reilun viikon mittaiseksi, kun Taipale palasi Suomeen 22. maaliskuuta. – Vähän se jäi harmittamaan, mutta ehti siinä vähän nähdä, millaista lätäkön toisella puolella on. Taipaleen aiempi vaihto-opiskelu Irlannissa sujui Kanadaa paremmin. Hän kertoo oppineensa museon alakerrassa toimineen viihtyisän lounaspaikan ja illallisravintolan keittiössä paljon. – Siellä tehtiin paljon asioita käsin, ja tuoreita raaka-aineita käytettiin tosi paljon. Opiskeluaika ei ollut lähellekään pelkkää koulun penkillä istumista. Taipale ehti kokkailla opiskelujen aikana niin Levillä ja Muumimaailmassa kuin Hotelli Hiittenharjulla, Yyterin virkistyshotellissa ja Villilän kartanossakin. Osan jaksoista hän teki koulutussopimuksella, osan oppisopimuksella. – Käytännössä ero on, että oppisopimuksella saa palkkaa, koulutussopimuksella ei. Aina ruuanlaitosta pitänyt Taipale aloitti kokin opinnot jatkuvan haun turvin maaliskuussa 2017, heti kun oli saanut ylioppilaskirjoitukset purkkiin. Opintojen välissä hän kävi hakemassa lääkintäalikersantin natsat Porin prikaatista. – En ole armeijan jälkeen hirveästi lomaillut. Olen hakenut aika kuumeisesti töitä, mutta ehkä nyt on hyvä vähän lomaillakin.