Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mielipide: Jos elää kuolla aiotaan niin pappia aina tarvitaan – Ajatuksia saarnastuolin katveesta ja kahvipöydästä

MIELIPIDE Itsenäisyyspäiväni ei mennyt tänä vuonna ilman sattumuksia. Juuri kun ehdin kirkolle, kellot löivät kumeasti. Ehdin istahtamaan hätäisesti penkkiin. Ja suoraan kirkkoherra Hannu Tomperin silmien alle. Onneksi hän, joka näkee melkein kaiken saarnastuolistaan – ruumiinkielenkin – ei voinut tietää ajanviettoani yöllä Antti Rinteen elämänhistoriateoksen parissa. Poliittinen tiimellys kävi hurjan raskaaksi puolen yön aikaan. Politiikka on kovaa ja erityistä työtä. Päätin, että loikkaan kevyempään kohtaan: Rakkaustarinaan Antin ja Heta-rouva välillä. Olin siinä keskipenkissä sangen uupunut mutten yhtään haukkunut itseäni erikoisen lukuhimoni takia. Kun saarna alkoi, kirkkoherran puhe oli kaunista. Siksikin, että hänellä on hieno harmoninen ääni: Elämästä, pelastuksesta ja Suomen itsenäisyydestä. Ei tullut tulikivenkatkuista kadotussaarnaa vaan lempeää sanomaa. Aamumörkö istui silti sitkeästi olkapäälläni. Mutta sitten raitis ilma teki ihmeitä sankarihaudoilla. Kunniavartion taustalla loistivat sytytetyt kynttilät kaatuneille kunniakansalaisillemme. Tuija Paavola kertoi minulle myöhemmin, että hän oli käynyt viime hetkillä sytyttämässä sammuneet kynttilät. Ihmiset toivat kunnianosoituksensa ja kiitoksensa omalla tavallaan kaatuneille kirkkomaalla. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Juhani Oksanen piti puheen haudalla. Suomi oli joutunut toisen maailmansodan hirmuvaltioiden etupiirijaon suunnitelmalliseksi kohteeksi. Koko Suomi taisteli ankarasti olemassaolostaan 105 päivää. Haudoilla hiljentymisen jälkeen oli vuoro mennä Kokemäen kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlaan. Hattu oli ollut oikein hyvä palvelija tähän saakka, mutta harmi kun se oli tärvännyt hiukseni. Eikä vessasta löytynyt pistorasiaa muotoilijalle. Minun piti kiiruhtaa kahville. Parhaat istumapaikatkin oli jo varattu. Yritin kiitää eteenpäin yhden siniristisuklaan kanssa. Siinä silmäillessäni vilahtivat ohi silmieni kaupunginjohtaja Niina Kivi ja Pasi Rännälikin . Sitten kävi mahdottoman hyvä tuuri: Tuija Paavolan vieressä oli vapaa paikka. Mutta pikku kommellus tapahtui taas pöytään mennessä hihansuun takia. Oho – ja sitten Hannu Tomperi jälleen! Tuijaa nauratti ja Tomperi vaikutti hieman huvittuneelta. Eikä aikaakaan kun olimme Libanonin Unifil-rauhanturvaoperaatiossa. Tämä työ on Hannu Tomperille tuttua. Sain käsityksen, että se oli ollut hyvin mielekästä aikaa. Ymmärsin sen, sillä hän oli saanut olla vertaistensa joukossa. Puhuin omalta puoleltani miltä on tuntunut olla kotona pelkääjän paikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun minua ymmärrettiin tässä asiassa. Tällaisena päivänä oli vapauttavaa puhella papin ja ihmisen kanssa sekä hyvä ystäväni Tuija vieressäni. Hannu Tomperi sanoi verkkaisesti ja hymyillen: ”Viime aikoina on satanut aika paljon.” Nyökkäsimme kumpikin. Kirjoittaja on kokemäkeläinen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.