Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Vuosisatoja sukupolvelta toiselle siirtynyt perimätieto: ”Jos nämä kuuset kaadetaan, tulee maailmanloppu”

LUKIJALTA Sydän-Satakunnassa on hiljattain muisteltu piispa Henrikkiä ja kerrottu häneen liittyvää historiaa. Haluan tässä omalta kohdaltani tuoda esille erään piispa Henrikkiin liittyvän muistelon, nimittäin Kokemäenjoen rannassa olevat pyhät kuuset Tulkkila–Peipohja-tien varrella, aivan lähellä Pyhänkorvan kartanoon vievää tietä. Tarina kertoo, että tässä paikassa, silloisten kuusien siimeksessä piispa Henrik kastoi ensimmäiset kristityt Kokemäellä – tosin toinen tieto mainitsee paikaksi nykyisen kappelin alueen. Tapahtuipa ensimmäinen kastetilaisuus kummassa paikassa tahansa, tästä joenrantapaikasta – entisestä pakana-ajan uhrilehdosta ja sen kuusista – muodostui tärkeä pyhä paikka. Tarinan tärkein sisältö oli se, että jos alueen uhrikuuset kaadetaan, niin siitä seuraa suurta tuhoa, jopa maailmanloppu. Mikään historiallinen tietolähde ei tarinaa vahvista, mutta läpi vuosisatojen säilynyt perimätieto viittaa siihen, että jostain erikoisesta on kyse, sellaisesta, jota meidän nykyihmisten on vaikea mieltää. Kuusihan oli entisaikoina pyhä puu. Sitä palvottiin ja kuusen kasvupaikka oli pakanuuden aikoina pyhä. Tätä taustaa vasten ei ole kovinkaan suuri ihme, että piispa Henrik halusi ikään kuin kumota kastetilaisuudessa pakanallisen paikan merkityksen kastamalla tässä paikassa ihmisiä kristinuskoon. Mutta miten tämä kastetarina ja kuusien koskemattomana pitäminen on säilynyt läpi vuosisatojen? Ensimmäinen todiste lienee nimi, Pyhänkorva. Olisiko joku keksinyt tällaisen nimen vain tyhjästä? Tuskin. Jos paikkaa pidettiin pyhänä entisinä aikoina ja Kokemäenjoki muodostaa tässä kohdin eräänlaisen korvan, niin kyllähän siitä muodostuu helposti sana Pyhänkorva. Jotain todistaa myös se, että tämä nimi on säilynyt läpi vuosisatojen. Seuraava kysymys on, miten tämä tarina ja uskomus pyhistä kuusista on säilynyt vuosisadasta toiseen. Uskoisin, että selitys löytyy Kokemäenkartanon historiasta. Kartanosta tuli jo runsas vuosisata piispa Henrikin kuoleman jälkeen kuninkaan kartano. Sitä hallitsivat kuninkaallisten lisäksi myös piispat Flemingistä aina Juhana II:een. On täysin mahdollista, että juuri näiden piispojen – kirkollisten henkilöiden – ansiosta, kunnioituksesta piispa Henrikkiä kohtaan, haluttiin tästä paikasta tehdä muistomerkki ja pyhä paikka ja myös välittää tieto miespolvelta toiselle. Kartanon haltijoiden ja omistajien vaihtuessa vuosisatojen kuluessa on välitetty tieto tästä pyhien kuusien paikasta seuraajille ja varoitettu niiden hävittämisestä. Kun isoäitini Maria Pohjala osti vuonna 1903 Kokemäenkartanon von Knorringin perikunnalta, varoittivat myyjät erityisesti vahingoittamasta näitä kuusia. Samoin kuin äiti osti Pyhänkorvan isoäidiltään Maria Pohjalalta, käski tämä pitää erityistä huolta näistä kuusista. Omalta kohdaltaan äitini toteutti tämän pyynnön huolehtia kuusien koskemattomuudesta pyytäen alueelle ja sen kuusille suojelua. Alue on nyt rauhoitettu. Toivottavasti sitä koskevat kilvet ovat edelleen paikoillaan ja myös nykyiset kokemäkeläiset kunnioittavat alueen rauhaa. Vanhempieni kuoltua Pyhänkorvan kartano siirtyi Kokemäen kaupungin haltuun. Toivon, että kaupunki omalta osaltaan kunnioittaa edelleen tätä vanhaa kokemäkeläistä perinnettä ja osaa käyttää sitä eräänä Kokemäkeä esittävänä historiallisena perinteenä. Sen, että tämä kertomus oli tunnettu myös maamme kirkollisissa piireissä, todistaa seuraava loppukevennys. Isäni hyvä ystävä, Tampereen silloinen piispa Elis Gulin oli käymässä meillä ja saunoessamme hän kertoi meille seuraavan tarinan: ”Tiedättekös pojat, että aikoinaan piispa Henrik lähetti täältä Kokemäeltä postikortin kotimaahansa Englantiin ja kertoi siinä terveisiä täältä Cederbergien saunarannasta.” Oli siinä meillä pojilla naurussa pidättelemistä, kun piispasetä moisen tarinan kertoi. Olen monesti miettinyt tämän tarinan alkuperää ja todellisuutta. Ei se mahdotonta ole, etteikö kuninkaankartanossa tällainen tarina olisi vuosisadasta toiseen elänyt. Tarinan saa uskoa ken haluaa – tai olla uskomatta. Kirjoittaja on Helsingistä.