Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Hiidenkiukaiden viereltä: ”Tämä on se toimiala, jossa ei ole pysähdytty – eikä ole varaa pysähtyä”

Heikin päivä, jota vietetään Pyhän Henrikin muistopäivänä, on jälleen elettyä elämää. Siihen liittyy harvinaisen runsaasti kansan viljelemiä syviä viisauksia ja sanontoja. Tunnetuin niistä lienee talven selän taittuminen. Nyt tosin se ei etelässä ole alkanutkaan muualla kuin kalenterissa. Vuosittain näihin aikoihin pidetään Helsingissä Matkamessut. Sunnuntaina päättynyt tapahtuma kertoi jälleen alan uusimmista muutoksista. Tämä on se toimiala, jossa ei ole pysähdytty – eikä ole varaa pysähtyä. Tämän vuoden teemana pidettiin vastuullisuutta. Takavuosina ei siihen järin paljon kiinnitetty huomiota. Kiinnostavan yksityiskohdan muodostaa sekin, miten kunnat ja maakunnat panostavat tiukkojen kulukuurien aikana matkailunsa brändäämiseen. Kato on käynyt puhurin lailla. Kotimaakunnastamme bongasin vain Rauman ja Eurajoen, Pori tarjosi Yyteriä ja jazztapahtumaa. Siinä kaikki. Muualta maasta harvat kunnat olivat liikkeellä. Takavuosien näkyvä seudullinen yhteistyökin oli laimentunut. Uusia maita messuilla on aina, mutta monet jäävät muutaman vuoden jälkeen pois. Pienille yrityksille messut ovat taloudellisestikin liian suuri ruljanssi. Positiiviseksi seikaksi voi lukea vastuullisuuden kaikenlaisen kasvamisen: säästetään energiaa, lisätään uusiutuvaa energiaa ja vähennetään voimakkaasti jätteitä. Takavuosina Messukeskus tuntui sunnuntaiehtoolla kaoottiselta paikalta. Jokaisesta esittelypisteestä jaettiin kävijälle muovipussi, johon sitten sullottiin paperiesitteitä. Sen ottivat tietysti perheen lapsetkin. Muutaman päivän kuluttua kalliit esitteet löysivät tiensä roskikseen. Tänä päivänä sanaa yritetään viestittää eteenpäin joko face to face -menetelmällä tai tietoteknisten systeemien avulla. Suomi on monelle eurooppalaiselle yhä eksoottisempi kohde. Pitää vain etsiä tulijoille uutta ja innovatiivista ohjelmistoa. Trendihän on se, että kaupungit kiinnostavat. Samoin ajattelee yhä useampi suomalainen etelän lämpöön suuntaava. Löhöäminen rannalle on vain yksi osa lomasta. Epävakaille sääolosuhteille emme voi mitään. Kun parina viime vuonna säät ovat olleet kehnonpuoleisia, moni varmasti päättää karistaa pölyt jaloistaan ja suunnata ”varmaan” kohteeseen ja etelän lämpöön. Siinä tilanteessa ekologisuus ja muut hyvät asiat saattavat tyystin unohtua. ”Enhän minäkään, jos eivät muut.”