Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Eeva-Marjan ja Annen ystävyys alkoi ratsastuskeskuksesta: nyt he käyvät yhdessä sekä hallissa että tallissa

Eeva-Marja ”Emssi” Silvasti on juuri hiljattain palannut viiden päivän ratsastusleiriltä Vahdosta takaisin kotiinsa Harjavaltaan. Varjo-tallin leiri oli ilmeisen onnistunut, sillä siitä puhuvat sekä Silvasti että hänen ohjaajansa Anne Pakarinen . – Kaikki sujui hyvin. Nyt neuvottelemme jo siitä, että pääsisimme sinne myös syksyllä yhdeksi viikonlopuksi, Pakarinen kertoo. Mukana reissussa oli seitsemän leiriläistä ja kaksi ohjaajaa. Ratsastamisen lisäksi leiriläiset ehtivät myös ajella hevoskärryillä, laulaa karaokea ja saunoa. Hevosista oli kyse silloinkin, kun Silvasti ja Pakarinen tapasivat toisensa ensimmäisen kerran. Pakarinen oli Huittisten ratsastuskeskuksessa ratsastuksenopettajana, ja pyörätuolilla koko ikänsä liikkunut Silvasti halusi ratsastaa. Ensitapaamisesta on nyt 14 vuotta, ja ratsastuksenopettajasta on tullut myös Silvastin ohjaaja. Ohjaukselle oli tarvetta varsinkin vuodenvaihteessa, kun Silvasti muutti äitinsä luota omaan asuntoon. Itsenäinen asuminen on vaatinut vähän totuttelua ja merkinnyt uuden opettelua. – Minä opastan häntä, mutta ei minun oikeastaan tarvitse kuin vähän patistaa, että nyt pitäisi esimerkiksi pestä pyykkiä. Emssi on niin taitava ja pätevä, Pakarinen kertoo. Naiset näkevät toisiaan silti melko usein, esimerkiksi tällä viikolla neljä kertaa. Yhdessä he käyvät sekä ratsastamassa että uimassa. Huittisten uimahallissa Silvastilla on tavoite: päästä terapia-altaan raput itse ylös. Rappuja on seitsemän, ja tämän syksyn tavoitteeksi on sovittu viides rappu. – Jokin kerta tulen sieltä altaasta vielä itse ylös, Silvasti vakuuttaa. Ratsastamisesta Silvasti pitää eniten siksi, että se rentouttaa. – Se antaa keskivartalolle liikkeen ja saa liikeradat auki. Ja vielä hänellä on kolmaskin laji eli pyöräily. Pyöräilemään Silvasti pääsee, kun hänen pyörätuoliinsa liitetään tanko ja yksi pyörä lisää, jolloin pyörätuolista tulee käsipolkupyörä. – Pisin matka, jonka olen ajanut, on kymmenen kilometriä. Lähdin keskustasta, ajoin Satalinnaan ja sen jälkeen voimalaitoksen kautta toiselle puolelle ja takaisin. Se vei kaikkineen tunnin, Silvasti kertoo. Pakarista juttu naurattaa. Hänen mielestään Silvastin tarina on kuin parempikin kalajuttu. – Ei pidä paikkaansa! Niin nopeasti et ole voinut sitä kiertää, Pakarinen huomauttaa. Kuokkavieraissa-sarjassa toimittaja lyöttäytyy erilaisiin seurueisiin jutustelemaan ja kuuntelemaan, mikä milloinkin puhuttaa.