Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Emilia bloggaa mieluummin makaronilaatikon makuisesta maanantaista kuin uskonnosta tai politiikasta – draamakuningattareksi hän ei aio ryhtyä

Hajuton ja mauton. Sellaiseksi kokemäkeläisen Emilia Ruuskasen , 35, blogia on arvosteltu, koska hän ei suostu paljastuksiin eikä draamakuningattareksi. Hän ei halua ruotia blogissaan läheistensä sairauskertomuksia eikä velloa kenenkään surussa tai kuolemassa. Hän kirjoittaa mieluummin lapsiperhearjesta, asumisesta, pyykinpesusta, puutarhanhoidosta ja makaronilaatikon makuisesta maanantaista – pehmeistä ja lämpimistä elämänarvoista. Hän aikoo pitää kiinni valitsemastaan linjasta, vaikka tietääkin, että lukija pitää pystyä välillä myös yllättämään. Tavallisessa arjessa yllätyksiä tulee vastaan aika harvoin. – En koe, että minun täytyisi väkisin keksiä jotain draamaa draaman tarpeisiin. Olisi kauheaa tuottaa tekstiä, jossa koko ajan manaisi ruuhkavuosiarkea, Emilia kertoo. Uusi Kuu -blogiaan Emilia on kirjoittanut jo kymmenen vuotta. Bloggari hänestä tuli vahingossa. – Esikoiseni Niilo oli koliikkivauva, ja minä kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Kun vielä muutin samaan aikaan Huittisista Kokemäelle, se oli kriisin paikka. Emilia purki väsymystään ja pahaa oloaan kirjoittamalla ja valokuvaamalla. Lukijoita oli kaksi: äiti ja sisko. Kuvauskohteet hän haki omasta pihastaan. Hän kuvasi mansikkamaata, puutarhan perennoja ja perhosia. – Piti pakottaa itsensä näkemään jotain pientä ja kaunista. Se oli jotain itselääkintää. Kirjoittaminen jatkui, ja vähitellen lukijakunta kasvoi. Ensimmäisen korvauksen kirjoituksistaan Emilia muistaa saaneensa odottaessaan Klaaraa . – Se oli tosi nopea myllerrys. Oli vaikea itsekin hahmottaa, että blogista tuli niin suosittu kanava. Emilian blogilla on kuukausittain keskimäärin 30 000 – 40 000 lukijaa, mutta blogien kulta-aikoina muutama vuosi sitten lukijoita oli lähes tuplasti enemmän. – Olen ehtinyt nähdä sekä blogien nousukiidon että laskun. Nykyisin blogeja käydään lukemassa kohdennetusti vain pari kertaa viikossa. Instagram on selvästi suositumpi. Facebookissa Emilia kertoo jakavansa ainoastaan uusimman postauksensa linkin, mutta Instagramissa hän saattaa julkaista joskus jotain muutakin. – En kuitenkaan päivitä stooreja arjestani koko ajan, vaan jaan seuraajilleni ainoastaan pienen pintaraapaisun. Emilia uskoo lukijoiden kaipaavan luettavakseen myös sellaista tekstiä, joka ei ärsytä eikä nostata laineita. – En halua kirjoittaa rahasta, uskonnosta enkä politiikasta. Olen kieltäytynyt myös ruokatalojen lihakampanjoista, koska en halua tarjota alustaa provosoinnille enkä provosoitumiselle. Pysyn mieluummin sillä hajuttomalla ja mauttomalla linjalla. Bloggarina Emilia on jo menestynyt niin hyvin, että hänellä on varaa valita yhteistyökumppaninsa. Kuusi vuotta sitten hän pääsi mukaan Indiedaysin blogitaloon ja on siitä lähtien saanut postauksistaan kiinteää kuukausikorvausta. Saadakseen korvauksensa Emilian on oltava blogissaan ”aktiivinen”, mutta joka päivä hänen ei tarvitse blogata. – Olen aika aktiivinen, mutta toki se riippuu diileistä. Kampanjapostauksia tehdään paljon etukäteen. Kampanjapostaukset ovat kaupallista yhteistyötä, jossa asiakas ostaa omalle tuotteelleen tai palveluilleen näkyvyyttä. Niitä Emilia tekee suunnilleen kerran viikossa. – Yleensä se tahti kiihtyy kesää tai loppuvuotta kohti, kun yritykset huomaavat, että niillä on markkinointivaroja vielä jäljellä. Bloggarina Emilia ei koe olevansa stereotyyppi, koska hän ei ole mikään ”muotipimu Helsingistä”. – En ole sellainen kuin mitä minusta ehkä ajatellaan, hän miettii. Asuinpaikalla ei kirjoittamisen kannalta ole merkitystä. Lukijoiden mielestä voi olla jopa eksoottista, kun Emilia kirjoittaa kasvihuoneestaan ja puutarhanhoidosta. Itsekin hän lukee mielellään blogeja, jotka sijoittuvat maalle tai saaristoon. Helsingissä Emilia käy vain harvoin, korkeintaan kerran kuussa. Pitkä välimatka pakottaa tekemään valintoja. – Aamiais- ja brunssikutsuja tulee niin paljon, että jos olisin helsinkiläinen, tällä viikolla ei tarvitsisi syödä mitään kotona, Emilia nauraa. Arki-iltojen viinitastingeihin hän ei saa enää yhtä paljon kutsuja kuin ennen, koska hän ei ole niissä aiemminkaan käynyt. – Ne ovat ymmärtäneet jo, ettei se sinne kuitenkaan lähde. Tavallisesta arjesta Emilia kirjoittaa siksi, että lukijoilla olisi jotain, johon samaistua. Saamansa palautteen perusteella hän on päätellyt olevansa oikealla tiellä. – On ihanaa, kun joku on joskus sanonut, että on alkanut pitää pyykinpesusta sen takia, kun minä kirjoitan siitä niin ihanan arkisesti. Myös muunlaista palautetta on matkan varrella tullut. Joku ihmetteli, miten Emilia mistään mitään tietäisi, kun hänellä on kaksi tervettä lasta. Toinen taas toivoi, että hänen lapsensa syntyisi kuolleena. – Joskus it-tuki on joutunut sulkemaan jonkun lukijan pois. Ei kukaan ole luotu ottamaan vastaan ihan kaikkea. Emilia kuvaa bloginsa kuvat itse. Kuvaamisesta on tullut jopa kirjoittamista tärkeämpää. Hän haluaa blogissaan tarjota perheenäidille paikan, jossa he voivat lepuuttaa silmiään. – Kuvaamalla saa helposti rajattua arjesta parhaat palat, ei niitä lattialla lojuvia kurahousuja. Ruuskaset asuvat 70 vuotta vanhassa omakotitalossa Kokemäen Kakkulaisissa. Talo on entinen Siltasen kauppa, ja Ruuskaset juovat aamukahvinsa vanhaan kauppasaliin remontoidussa keittiössä. Emilian mielestä on hauska sattuma, että he löysivät unelmiensa kodin hänen äitinsä lapsuusmaisemista. – Äiti on käynyt ostamassa tästä talosta maitoa, Emilia tietää. Vaikka Emilia on sisustanut kotinsa kauniiksi ja kuvaa sitä paljon, hän ei hae uusia kuvakulmia vaihtamalla jatkuvasti huonekalujen paikkaa tai verhoja. – Olen ehkä jo vähän väsynyt siihen. Huonekalut ovat niillä paikoilla, johon ne on remontin jälkeen pantu. Minulle riittää se, että kukat vaihtuvat maljakossa ja maisema ikkunoiden takana. Emilia ei koe olevansa sisustusbloggaaja, siksi hän ei myöskään tee kovin usein kaupallista yhteistyötä sisustusalan yritysten kanssa. Hän jättää usein vastaamatta myös kyselyihin, joissa tyrkytetään ilmaisia tuotteita näkyvyyttä vastaan. – En näe mitään järkeä siinä, että haalin itselleni kaikenlaista tavaraa. Jos teen ruokakampanjaa, käyn itse ostamassa kyseisen tuotteen ja tarvikkeet. Luonteeltaan Emilia kertoo olevansa kotihiiri. Koti ja perhe ovat hänelle kaikki kaikessa. – Ystäväni nauravat, kun olen ihan rättipoikki jo pelkästä ajatuksesta, että minun pitää olla kaksi tuntia Helsingissä. Sen jälkeen tulen heti ensimmäisellä bussilla takaisin kotiin. Kotona ollessaan Emilia kulkee ja touhuaa koko ajan. Paikallaan hän ei osaa olla. – Jos olen, silloin luen. Olen dekkarihullu. Kun käsittelen kuvia, voin samalla kuunnella äänikirjoja. Niitä menee kolme, neljä viikossa. En saa unta, ellen ensin lue. Emilia Ruuskasen haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Satakunnan Kansassa 19. lokakuuta ja 20. lokakuuta Sydän-Satakunnan verkkosivuilla.