Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Hakalta vahva suoritus viikonlopun mölkkyturnauksessa

Harjavallan Hakan joukkue sijoittui toiseksi viikonloppuna Porissa järjestetyssä mölkkyturnauksessa. Haka osallistui sunnuntaina 25. elokuuta Porissa TUL:n järjestämään kovatasoiseen turnaukseen kaikkiaan neljän joukkueen voimin. Hakan pari Juha Karvonen ja Kari Pajari selvisi aina finaaliin asti, mutta taipui Mölkkyveikkojen parille niukasti luvuin 2–1. Toiset Hakan parit olivat myös hyvin esillä: Yksi Hakan joukkue eteni aina puolivälieriin, ja toinen neljännesvälieriin. Neljännen joukkueen sijoitus oli 25. Mölkkyturnaus oli parikilpailu ja mukana oli ympäri Suomen 38 paria ja 87 pelaajaa. Turnauksessa pelattiin 109 peliä ja 229 kierrosta. Menestyksen myötä Hakan katseet on siirretty jo ensi vuoden MM-kilpailuihin, ja sen myötä myös harjoitteluun mölkyn osalta, sillä nyt on innostus kova, seurasta kerrotaan.