Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

PaRa johtaa KK-V kolmas kahden pelin jälkeen

JÄÄKIEKKO Jääkiekon IV-divisioonan kolmoslohkossa pelaavat Panelian Raikas ja Kokemäen Kova-Väki ovat pelanneet kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta eivät ole vielä kohdanneet toisiaan. Väkevämmin kauden aloitti 100-vuotisjuhliaan viettävä PaRa, joka johtaa sarjataulukkoa kahdella voitollaan. Ensimmäisen, 4–5 voiton PKS Viihdettä vastaan PaRa otti tyyliin, joka osoitti kovaa kiritaitoa ja sinnikkyyttä. Vastustaja PKS Viihde ehti jo kolmen maalin karkumatkalle, ennen kuin PaRa aloitti maalikirin ensin kipuamalla tasoihin ja lopulta yhden maalin voittoon, vaikka vastustajakin pääsi vielä kerran rokottamaan. PaRan toinen peli pelattiin lauantaina kotihallissa ParSportia vastaan. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä mikäli erätauoilla hyökkäyssuuntaa ei olisi vaihdettu, olisi ottelu pelattu sananmukaisesti yhteen maaliin. PaRa kirjasi juhlaottelunsa itselleen lukemin 13–0. Kolmeen maaliin ylsivät sekä Arttu Ahtiainen että Niki Mutta . Mutta teki maaleistaan kaksi alivoimalla! Markus Haviala kirjautti itselleen kaksi maalia. KK-V aloitti kautensa voittamalla vieraissa julmin lukemin HCE:n, eli 1–13. Toisessa pelissään PaRan kanssa tiukan väännön ottanut PKS Viihde tasasi pisteet KK-V:n kanssa maalein 6–6. Kahden ottelun jälkeen PaRa johtaa sarjataulukkoa kahdella voitolla, toisena myös kahdella voitolla on Mean Machine. KK-V pitää kolmatta sijaa yhden voiton ja yhden tasapelin pisteillä.