Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Nyt se varmistui: Maksua ei peritä, jos harjavaltalainen lapsi on pois hoidosta koronan takia, Nakkila valmistelee samanlaista esitystä – tämän verran alueella on lapsia hoidossa nyt

Monen muun kunnan tavoin myös Harjavalta aikoo olla perimättä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja poikkeusoloissa. Tiistaina kokoontunut sivistyslautakunta päätti, ettei Harjavallan kaupungin varhaiskasvatuksen päiväkohtaisia maksuja peritä niiltä päiviltä, jotka lapsi on koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia pois kaupungin järjestämän hoidon piiristä. Edellytyksenä on, että poissaolosta on etukäteen ilmoitettu lapsen päiväkotiryhmään tai perhepäivähoitajalle niin, että siihen on pystytty varautumaan varhaiskasvatuksen toiminnassa. Lautakunnalle esitettiin, että maksut jätetään perimättä 18. maaliskuuta alkaen. Tällä hetkellä varhaiskasvatukseen päivittäin osallistuvien lasten määrä vaihtelee 80 ja 95 välillä. Heidän lisäkseen päivähoidon tarpeesta on ilmoitettu yli kaksinkertaiselle määrälle lapsia. Perhepäivähoidossa kahdeksalla hoitajalla on tällä hetkellä 19 lasta. – Joka päivä mietitään, mitä tehdään. Valtakunnallinen ja aluehallintoviraston antama ohjeistus on ollut, että älkää yhdistäkö ryhmiä lähikontaktien välttämiseksi. Se mielessä toimitaan. Samalla toinen asia mielessä on talous. Ne asiat asettuvat tässä tilanteessa vastakkain, sanoo sivistysjohtaja Tommi Aalto . Kalevan päiväkodissa on päivittäin 19–25 lasta, Pohjoisrannassa ja Joenrannassa keskimäärin noin 25. – Kysytään, miksei henkilökunnan määrä pienene, kun lasten määrä pienenee, mutta silloin ei osata huomioida, että lapset ovat hoidossa henkilökunnan työpäivää pidempään – vuorohoidosta puhumattakaan. Työtä tehdään vuoroissa. Lisäksi, kuten jo aiemmin mainitsin, ryhmien yhdistämistä on kehotettu välttämään, Aalto kertoo. Keskustan koulussa on lähiopetuksessa tällä hetkellä 25 lasta, Pirkkalan koulussa 4–5. Nakkilassa vastaava esitys tullaan tekemään sivistysvaliokunnalle parin viikon kuluttua. – Olen tehnyt ennakkokartoitusta valiokunnan jäsenille, ja Nakkilassa on tulossa samanlainen päätös kuin muissakin kunnissa, eli päivähoitomaksuja ei tietenkään peritä, ennakoi sivistysjohtaja Jonna Heikkilä . Myös Nakkilassa on varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä laskenut. Päiväkoti Kuperkeikassa on tällä hetkellä noin 30 lasta ja esiopetuksessa viitisentoista. Lähiopetusta kouluissa järjestetään reilulle kymmenelle lapselle, Heikkilä kertoo. – Perhepäivähoitajia on seitsemän, ja perhepäivähoito pyörii myös. Nyt kun lapsia on vähemmän hoidossa, vähennys näkyy sielläkin. Osa hoitajista pitää nyt pitämättä jääneitä lomiaan. Nakkilassa on vain yksi päiväkoti, mutta yksi päiväkotiryhmä on toiminut Kirkonseudun koululla. Sekin on nyt siirretty Kuperkeikkaan. Koulujen perusopetus puolestaan on keskitetty Kirkonseudun koululle. – Nakkilassa on hyvä tilanne, kun oppilailla on henkilökohtaisia laitteita, voimme mennä opetuksessa lukujärjestyksen mukaisesti. Se on iso ero moneen muuhun kuntaan verrattuna. Opetus pyörii etänä, eli oppilaat kirjaavat itsensä aamulla sisään Wilmassa, sivistysjohtaja kertoo. Kokemäellä päätös olla perimättä varhaiskasvatuksen maksuja tehtiin yleisen suosituksen mukaisesti jo koronan alkuvaiheessa. Viime viikon lopulla päivähoidossa oli noin 62 lasta ja perhepäivähoidossa 11. Kokemäellä auki ovat Kauvatsan, Peipohjan ja Tulkkilan päiväkodit. Myös Vanhalla yhteiskoululla on yksi ryhmä. Sen sijaan Sonnilan ryhmis ja Risten päiväkotiryhmä on keskeytetty, koska niihin ei ollut tulossa lapsia. Kokemäellä perusopetusta järjestetään kaikilla kouluilla. Yhteiskoululla on lähiopetuksessa tällä hetkellä 13 erityisen tuen oppilasta. Lukuun sisältyvät myös Koskenkylän ryhmän oppilaat. Tulkkilan koululla puolestaan on kahdeksan esikoululaista normaalista 39:sta, 1.–3. luokan oppilaita kymmenen 148:sta ja neljä erityisen tuen oppilasta. Lähteenmäen koulussa on kaksi esikoululaista kymmenestä ja kuusi 1.–3. luokan oppilasta 26:sta. Erityisen tuen oppilaita on yksi. Tuomaalan koulussa on lähiopetuksessa kolme esikoululaista kahdeksasta ja 1.–3. luokan oppilaita neljä 23:sta. Tuomaalan koulun rehtori Juha-Pekka Pihlmanin mukaan opetus poikkeusoloissa on käynnistynyt Kokemäellä hyvin – jopa niin, että hän arvelee osan opetusmenetelmistä jäävän pysyväksi, kun tulevaisuudessa päästään palaamaan normaaliin koulutyöhön. – Opettajilla oli jo ennestään välineet, eli tietokoneet ja älypuhelimet. Myös oppimisympäristöä oli käytetty vähän. Lisäksi koulut ovat jakaneet tietokoneita oppilaille. Olemme myös osallistumassa Kaikille kone -hankkeeseen, jonka kautta voimme saada lisää tietokoneita.