Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Kahdeksan peruskoulun päättävää sai kesäksi töitä Harjavallassa – ”Yritysten pitkäjänteinen sitoutuminen on mahdollistanut jatkuvuuden erityisesti tämän kevään haastavassa tilanteessa”

Kevään koronatilanteen takia Harjavallan yhdeksäsluokkalaiset eivät saaneet tänä vuonna perinteistä juhlaansa, mutta yksi asia sentään toteutui: Harjavallan Rotaryklubin ja Harjavallan Keskustan yläkoulun järjestämä Tienaa käytökselläsi kesätyöpaikka -kilpailu. Kilpailun tavoitteena on kannustaa nuoria huomioimaan toiset, hyvään käytökseen, terveisiin elämäntapoihin, terveeseen itsetuntoon sekä sopeutumiseen. Oikeanlaisella palkitsemisella nuoria rohkaistaan ensimmäiseen työpaikkaan, kerrotaan kilpailun tiedotteessa. Kilpailu järjestettiin jo yhdeksännen kerran. Keskiviikkona kunniakirjalla ja kesätyöpaikalla palkittiin Nea Kallinen , Toni Torkkeli , Niilo Rouhiainen , Hilma Mäntyvaara , Kerttu Henttonen , Evert Jahnsson , Eelis Viitala ja Alisa Lahtinen . Kesätyöpaikat heille tarjoavat K-supermarket Mylly, Harjavallan kaupunki, Boliden Harjavalta, Neste Harjavalta, Nornickel Harjavalta, Lammaisten Energia, S-market Harjavalta ja Harjavallan seurakunta. – Yritysten pitkäjänteinen sitoutuminen yhteistyöhön on mahdollistanut hankkeen toteuttamisen ja sen jatkuvuuden erityisesti tämän kevään haastavassa tilanteessa, kertoo tiedotteessa projektin vetäjä Heikki Saari .