Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Pääkirjoitus: Digitalisoituminen oli 2010-luvun suuri uutinen

Digitalisoituminen muutti elämäämme 2010-luvulla merkittävästi. Se oli vuosikymmenen puheenaiheena siinä missä ilmastonmuutoskin. Paikallisten uutisten vuosikymmenkatsausta kootessani löysin lehdestä runsaasti uutisia ilmastonmuutoksesta. Vuosikymmen oli täynnä juttuja erilaisista sääennätyksistä ja muista sään ääri-ilmiöistä. Huomiota herättävin oli tietysti vuonna 2011 raivonnut tapaninpäivän myrsky. Digitalisoituminen näkyi uutisissa paljon vähemmän – tai siltä ainakin aluksi tuntui. Tarkkaan tutkimalla jälkiä alkoi löytyä. Ehkä selvimmin digitalisoituminen näkyi pankkeihin liittyvissä uutisissa. Vuosikymmenen alussa Huittisten Säästöpankki perusti vielä konttorin Kokemäelle, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä pankkipalvelut olivat jo aivan uudella tolalla. Nordea oli jättänyt alueemme, samoin Huittisten Säästöpankki. Jäljelle jääneen Satakunnan Osuuspankin toiminta oli muuttunut melkoisesti. Toki digitalisoituminen on näkynyt myös liike-elämän muutoksissa. Erikoistavarakauppa on kärsinyt, kun ihmiset tekevät paljon ostoksia verkossa. Ehkäpä suurehkon kirjapainon konkurssissakin oli osansa digitalisoitumisella. Ainakin Postiin liittyvästä uutisoinnista löytää helposti yhtymäkohtia vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen älypuhelinten läpimurtoon.