Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Verotiedot

Gallup: Jos joutuisit koronakaranteeniin, kauanko pärjäisit?

Ihan hyvin pärjäisin ja varmaan laihtuisinkin vähän. On pakastin ja jääkaappi, ja kai sitä sitten jotenkin saisi hommattua ruokaakin. Se olisi eri asia, jos asuisi jossakin syrjäkylällä. Flunssa kuin flunssa, ei ainakaan vielä ole mitään hepulia sen takia tullut. Elämäni loppuun saakka eli vielä 63 vuotta. Pakastin on täynnä ja yrtit kasvavat kotona, ei siinä muuta tarvita. En ole huolissani, kun se kuolleisuus on kolme prosenttia. Kyllä minä varmaan kymmenen päivää pärjäisin, kun ruokaa on pakkasessa. Vähän se laittaa miettimään, mutta se tulee, mikä tulee. Ei sille mahda yhtään mitään. Uskoisin, että ruokailun puolesta kaksi viikkoa. Ruokaa on pakastimessa, teen sitä itse ja lisäksi on säilykkeitä. Hamstrannut en ole, eikä asia huolestuta. Meillä on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, ja me kansalaiset saamme asianmukaista ja asiallista tietoa.