Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Pääkirjoitus: ”Iso ja huolta aiheuttava asia on se, millaiseen kunnallisten ja kaupallisten palvelujen verkkoon alueellamme on varaa, kun käyttäjiä on taas tuhansia vähemmän”

Uudet synkät väestöennusteet herättivät vilkkaan keskustelun siitä, kuinka Suomi muuttuu, kun väki pakkautuu keskuksiin ja lopulta koko väkiluvun kasvu tyrehtyy. Huolena on ennen kaikkea pelottavan alhainen syntyvyys. Paikallisesti katsottuna väestöennusteet ovat tietysti synkkiä, mutta suurta uutista niissä ei ole. Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki ovat viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana menettäneet yhteensä melkein 4 500 asukasta. Vuoteen 2040 mennessä – reilussa 20 vuodessa – uutta väestötappiota tulee ennusteen mukaan melkein 3 900 henkeä eli väki vähenee kutakuinkin entiseen tahtiin. Ennusteen mukaan väen väheneminen kiihtyy Nakkilassa ja Harjavallassa. Ne ottavat kiinni Kokemäen jo ennestään synkkiä lukuja. 25 vuoden aikana Kokemäki on menettänyt melkein 2 100 asukasta, kun Harjavalta on selvinnyt 1 500 asukkaalla ja Nakkilan väkiluku on vähentynyt vain 867 hengellä. Vuoteen 2040 mennessä Kokemäen ennustetaan menettävän vajaat 1 500 asukasta, Harjavallan noin 1 350 ja Nakkilan noin 1 050. Iso ja myös huolta aiheuttava asia on se, millaiseen kunnallisten ja kaupallisten palvelujen verkkoon alueellamme on varaa, kun käyttäjiä on taas tuhansia vähemmän. Väestöennusteissa riittää pohdittavaa niin kuntapäättäjille kuin elinkeinoelämällekin. Luvut ovat pohjana, kun päätetään päiväkotien rakentamisesta, koulujen kohtaloista ja markettien remonteista.