Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Syöpäsairaanhoitaja Eija Elo kehottaa puhumaan asioista oikeilla nimillä: ”Syövästä pitäisi puhua syöpänä, koska se ei ole synonyymi kuolemalle”

Eija Elo on juuri muuttanut yhdessä miehensä Reinon kanssa isosta omakotitalosta rivitaloasuntoon Porin Kalaholmaan. Tavarat ovat jo löytäneet paikkansa ja isäntäväki on kotiutunut, mutta luopumisen tuskalta ei muutossa vältytty. –  Reinolla oli vaikeampaa kuin minulla, mutta nyt alkaa helpottaa, kun mökkikausi alkaa, Eija Elo kertoo. Omakotitalon myynti tuli ajankohtaiseksi, kun ison talon pihatyöt alkoivat käydä liikaa voimille. Rivitalossakin pääsee kuoputtaman kukkapenkkiä, mutta työtä ei ole niin paljon, että sitä täytyisi stressata. Se sopii mainiosti Elolle. Mökki Pyhämaassa on Elon pariskunnalle mieluinen vapaa-ajanviettopaikka. Sinne ei kukaan poikkea sattumalta eikä yllättäen, sillä mökki on saaressa. Mökistä on tullut tärkeä henkireikä varsinkin Eijalle, joka tekee töitä Satakunnan syöpäyhdistyksen sairaanhoitajana. Hän ottaa asiakkaitaan vastaan Porissa, Huittisissa, Säkylässä, Harjavallassa ja Kokemäellä. Hän kuuntelee ja lohduttaa syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä antaa tietoa hoidoista ja sosiaalietuuksista. Avun tarvitsijat voivat olla keskenään hyvinkin erilaisessa tilanteessa. On niitä, jotka vasta epäilevät sairastuneensa syöpään. Osa on jo saanut diagnoosin, ja osa on edennyt saattohoitovaiheeseen. –  Osa asiakkaistani on myös syöpään sairastuneiden läheisiä, jolloin en tapaa potilasta lainkaan, ellei hän itse sitä halua. Vaikeimpia ovat ne hetket, jolloin syöpäsairaanhoitajaa tarvitaan perheeseen, jossa on monta pientä lasta. Silloin ei ole mitään merkitystä sillä kumpi sairastaa, isä vai äiti. Vaikka Elo ei hetkeäkään epäile, etteikö kumpi tahansa vanhemmista klaaraisi sitä, mikä eteen tulee, tilanne on aina yhtä vaikea. Läheisten apu on siinä tilanteessa korvaamaton. –  Soisin, että siellä kotona olisi aina joku vastassa, kun lapset tulevat koulusta. Kyllä he kuitenkin sitä asiaa miettivät. Elo muistuttaa myös, että asioista on puhuttava oikeilla nimillä. Lapsille ei saa sanoa, että toinen vanhemmista saattaa nukkua pois. –  Kuoleminen ei ole nukkumista, se on kuolemista. Nukkumisesta herätään. Syöpäsairaanhoitaja tapaa asiakkaansa useimmiten vastaanotollaan, mutta hän tekee myös kotikäyntejä. –  Jos kotona asuu esimerkiksi viisi ihmistä, minun on helpompi mennä sinne kuin että he kaikki tulisivat vastaanotolleni. Koti on heille turvallinen maasto, ja minä näen siellä kotona paljon enemmän kuin vastaanotolla. Esimerkiksi perhedynamiikka tulee kotona paremmin esiin. Koskaan Elo ei mene kenenkään kotiin ilman asiakkaan lupaa. Yksikään naapuri tai tuttava ei siis voi pyytää hoitajaa käymään. Kaikki sairastuneet eivät myöskään halua hoitajaa kotiinsa, koska he eivät halua naapureidensa näkevän. Silloin Eija Elo voi tavata asiakkaansa vaikka Esson baarissa. –  Osa ajattelee, että kuolema saapuu taloon, kun minä menen. Se on niin kova pala, kun ei ole enää parantavia hoitoja. Silloin ajatellaan, että nyt tulee se ihminen, joka tulee puhumaan kuolemasta, Elo toteaa. Ja juuri siitä Elo puhuukin, kuolemasta. Hän ei puhu pois nukkumisesta, vaan kuolemasta, koska siitä siinä on kyse. –  Osa ei halua myöskään käyttää sanaa syöpä. Syöpä on mieluummin tauti, sairaus tai ”tämä paha”. Elo kertoo kuitenkin olevansa välillä inhottava ja hivuttavansa syöpä-sanan mukaan keskusteluun. –  Syövästä pitäisi puhua syöpänä, koska se ei ole synonyymi kuolemalle. Joku on joskus kysynyt Elolta, miksei syövästä voisi puhua jollakin kauniimmalla sanalla. Elon mielestä on kuitenkin yhdentekevää, vaikka se sana olisi liljankukka, koska sillä olisi kuitenkin sama kaiku. Syövän kaiku. Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Naiset sairastuvat useimmiten rintasyöpään ja miehet eturauhassyöpään. –  Niistä myös puhutaan julkisuudessa, samoin melanoomasta, mutta gynekologisista syövistä ei puhuta oikeastaan ollenkaan ja suolistosyövistäkin aika vähän. Joistakin asioista on edelleen helpompi puhua kuin toisista. Syöpään liittyy monenlaisia tunteita, ja yksi niistä on häpeä. Siksi syövästä ei kehdata tai uskalleta puhua. –  Syöpään sairastuneet pelkäävät, että ihmiset alkavat voivotella ja ettei heillä ole enää sen jälkeen normaalia kanssakäymistä. He haluaisivat olla ihan niin kuin ennenkin. Häpeään ei Elon mukaan ole syytä, sillä syöpään sairastumiseen ei pysty itse vaikuttamaan omilla elintavoillaan samalla tavalla kuin esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin. Syöpäsairaanhoitaja tietää myös sen, että vieraalle puhuminen on usein paljon helpompaa kuin tutulle. –  Silloin puheessa ei ole mukana sitä tunnetta. Tunneside puuttuu. Silti hän kannustaa pariskuntia puhumaan toisilleen myös vaikeista asioista. –  Sanonkin aina rintasyöpään sairastuneille naisille, että sanokaa niille miehillenne, ettei se haava ole kipeä vaikka se on iso. Jos mies ei kosketa, nainen tulkitsee sen niin, ettei enää kelpaa. Mies taas ajattelee, ettei vain satuttaisi. Kumpikaan ei uskalla lähestyä toista, ettei vaan antaisi väärää signaalia. Juuri siksi olisi tärkeää puhua asioista ääneen. Jos naisen on vaikea hyväksyä itseään, hän ajattelee helposti, ettei mieskään hyväksy. –  En usko, että parisuhde tähän kaatuu. Kyllä se kaatuu sitten johonkin ihan muuhun. Harva mies on tissin kanssa naimisiin mennyt, Elo muistuttaa. Syöpä liikauttaa parisuhdetta, mutta useimmiten entistä parempaan suuntaan. Elo muistaa uransa varrelta vain yhden pariskunnan, joka päätyi sairauden jälkeen eroon, mutta silloinkaan syöpä ei ollut eron syy. –  Sitten on tietysti myös niitä ihmisiä, jotka sairastuttuaan kulkevat pitkän prosessin ja alkavat miettiä, onko tämä sitä elämää mitä minä haluan. Silloin voi vaihtua niin parisuhde kuin ammattikin. Ainakin sen Eija Elo on työssään oppinut, että elämä on hyvin arvaamatonta. Hän ei silti syynää jatkuvasti lastensa tai lastenlastensa luomia, mutta pitää kyllä huolta siitä, että aurinkorasvaa on aina saatavilla. –  Kun joku joskus tulee oikein ihon alle, kyllä silloin herkistyy huomaamaan, että minunkin perheelleni voisi käydä näin. Elonkin on myönnettävä, että ajatuksissaan hän on haudannut sekä puolisonsa että lapsensa jo monta kertaa. Syöpä- sairaanhoitajan on silti opittava olemaan armollinen myös itselleen. –  Jollakin tavalla pystyy hyväksymään sen oman kädettömyytensä. Kaikkia ei pysty auttamaan, sillä me emme ole ihmeidentekijöitä. Sama avuttomuuden tunne seuraa myös syöpään sairastuneen läheisiä. –  Kerron heille, että te pystytte auttamaan todella paljon, kunhan olette lähellä ja turvana. Se on iso asia. Ennen kuin Elo aloitti Satakunnan syöpäyhdistyksen syöpäsairaanhoitajana, hän ehti kartuttaa työkokemustaan muun muassa Hyvinkään aluesairaalassa, Satakunnan keskussairaalassa, Satalinnassa ja Ulvilan terveyskeskuksessa. –  Sairaalassa on helppoa, kun pistää oven työvuoron jälkeen kiinni, niin tulee toinen ryhmä, joka jatkaa sitä samaa työtä. Tässä työssä on aina omat potilaat, joiden kanssa ei kukaan muu jatka. Sen Elo on kuitenkin 20 vuodessa oppinut, ettei hän soittele asiakkaidensa perään. Ne, jotka haluavat puhua ja tulla kuulluksi, ottavat kyllä yhteyttä. Elo haluaa oikaista myös sen väärinkäsityksen, jonka mukaan syöpäyhdistys saisi tiedon syöpään sairastuneista suoraan sairaalasta tai terveyskeskuksesta. Se ei pidä paikkaansa. –  Me emme syöpäyhdistyksessä tiedä, kuka sairastaa, kuka ei. Mielissään Elo on siitä, että niin leikkaustekniikat kuin syövänhoitokin ovat parantuneet huomattavasti 20 vuodessa. –  Monessa asiassa on menty parempaan suuntaan, mutta kyllä se ihmisen hätä on ihan samanlainen. Se ei ole mihinkään muuttunut. Elo muistuttaa myös, ettei suru ole sairaus. Hänen mielestään on surullista, että monen syöpäsairaan puolison sairausloman syyksi kirjataan uupumus tai masennus, vaikka se ei ole totta. –  Sellainen notkahdus kuuluu siihen kriisiin. Ei se ole masennusta. Työssään Elo on joutunut keskustelemaan myös itsemurhaa suunnittelevien syöpäsairaiden kanssa. Jos joku kysyy, miten voisi tehdä itsemurhan, Elo ei anna neuvoja, mutta kuuntelee kyllä. Kerran hän on sanonut, että toivoisi itsemurhaa suunnittelevan ainakin kirjoittavan kirjeet läheisilleen ennen kuin ryhtyy mihinkään muuhun. –  Usein siinä tilanteessa kokeillaan hoitajaa ja katsotaan, miten se siihen reagoi. Monelle itsemurha on mahdollisuus, mutta sitä ei silti koskaan käytetä. Se on kuitenkin jokaisen oma valinta. Eija Elon haastattelu on julkaistu Sydän-Satakunnan verkkosivuilla ensimmäisen kerran 12. toukokuuta 2019.