Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Pyydänkö anteeksi vai kiitänkö?

KOLUMNI. Urallani on ollut monenlaisia keikkoja. Takavuosina eräs tuttu laulaja pyysi minua mukaansa keikalle säestämään. Se kuulosti ihan normikeikalta, mutta keikalla olikin tarkoitus pukeutua mukaillen mielikuvaa romaaneista. Tarkoituksena oli siis esiintyä juuri romaaneina. Esitys sisälsi loppujen lopuksi kaikenlaista hauskaa jutustelua ja toki myös lauluesityksiä, jotka eivät niinkään liittyneet tuohon romaanina esiintymiseen. Se oli enemmänkin tehokeino kiinnittää yleisön huomio. Hiukan muistan vierastaneeni ajatusta, mutta koska laulajan vakituinen kumppani oli estynyt, suostuin. Kysymys oli erään satakuntalaisen paikkakunnan kesäjuhlista. Saavuimme roolivaatteissamme juhla-alueen portille. Vaan mitäs sitten tapahtuikaan. Meidät pysäytettiin, ja kysyttiin millä asialla olemme. Kaverini, joka osasi puhetta myöten heittäytyä rooliin, ilmoitti meidän tulevan juhliin. Tässä kohtaa meille ilmoitettiin, että ehkä olisi parempi mennä muualle. Ei siinä auttanut muu kuin purkaa rooli. Jouduimme hiukan aikaa vakuuttelemaan, että me olemme me, ja meidät on tilattu esiintymään. Hiukan hämmentyneinä järjestyshenkilöt päästivät meidät lopulta alueelle. Loppu sujuikin sitten hyvin, ja esitys sai kehuja. Tästä on jo vuosia, ja se taitaa ajoittua ajalle, jolloin televisiossakin tehtiin kaikenlaisia sketsejä. No, minä en ole tässä pyytelemässä mitään anteeksi. Sen sijaan yhä edelleen muistelen tuota tilannetta osoituksena sellaisesta syrjinnästä, johon riittää vain ulkonäkö. En kiellä, etteikö itselläkin erilaisiin asioihin liity kaikenlaisia ennakkokäsityksiä ainakin pienissä määrin. Oli kyseessä sitten uskonnollinen suuntaus, ihonväri tai jokin muu sen kaltainen seikka. Haluan kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden tutustua johonkin minulle vieraaseen asiaan. Voinkin todeta, että tällä tavalla lähtökohdiltaan avoin elämänkatsomus on tuonut lisää uusia avartavia kokemuksia. En siis pyydä anteeksi mitään. En liioin lähde syyttelemään noita henkilöitä, joilta saimme hiukan tylyn vastaanoton. Pikemminkin kiitän mahdollisuudesta kokea tuo tilanne. Toivoa tietenkin voi, että enää ei vastaavaa tapahdu. Toisaalta avarakatseisuuteni ei ymmärrä niitä, jotka paheksuvat julkisuuden henkilön pyytäessä anteeksi sellaisia asioita, joihin ei enää lähtisi. Nyt otan päästäni kukkahatun ja laitan sen kaappiin odottamaan jotain seuraavaa kertaa. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja.