Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Kiinnostaako polkujuoksu? Hiittenharjulla voi sunnuntaina kokeilla polkujuoksua ohjaajan opastuksella

Harjavallan Hiittenharjulla pääsee sunnuntaina kokeilemaan polkujuoksua ohjaajan opastuksella. Tutustu polkujuoksuun -tapahtuman järjestävät Suomen Latu ja Harjavallan Latu. – Tavoitteena on, että tapahtuman osallistuja oppii perusasiat polkujuoksun harrastamisesta, Hanna Okkonen Suomen Ladusta kertoo järjestäjien lähettämässä tiedotteessa. Ohjaajan vetämällä yhteislenkillä pääsee samalla tutustumaan paikalliseen polkujuoksuun soveltuvaan polkuverkostoon. Yhteislenkin vauhti on rauhallinen, ja sen yhteydessä tehdään lajinomaisia harjoitteita. – Polkujuoksussahan ei ole nimestä huolimatta pakko juosta koko ajan. Rasituksen ja tuntemuksen mukaan voidaan välillä kävellä, loikkia tai muuten vaan hengailla juoksun lomassa, Harjavallan Ladun polkujuoksuohjaaja Jouni Mäkelä huomauttaa. Tapahtumassa on mahdollisuus testata ja lainata polkujuoksukenkiä. Tutustu polkujuoksuun -tapahtuma Hiittenharjun maastossa sunnuntaina 16. elokuuta kello 12–15. Lähtöpaikan osoite on Hiittenharjuntie 3.