Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Erään perheen vallankumous: ”Lapsesta saakka huonoissa oloissa riistäjäluokan hyväksi raatanut” kokemäkeläismies pääsi lopulta diktaattorin esikuntaan – Vietti viimeiset vuotensa Neuvostoliitossa

LUKIJALTA Vuonna 1846 tekivät 26-vuotias Erland Mikonpoika Stenman ja hänen vaimonsa Maria Christina Johanintytär Tupi kontrahdin Harjavallan Hauvolan kylän Uotilan talon isännöimään Ojalan torppaan. Stenman viljeli torppaansa 34 vuotta, vuoteen 1880, jolloin sen hallintaoikeuden otti nimiinsä hänen poikansa, vuonna 1852 syntynyt Johan Erland. Ennen torpparisäätyyn astumistaan Johan Erland oli avioitunut Kokemäen Kaurulasta kotoisin olleen Eva Christina Fransintytär Kotomäen kanssa. Jostain syystä Johan Erland Ojalan hallintakausi kesti vain vuoden 1884 huhtikuuhun, jonka jälkeen torpan haltijaksi tuli hänen sisarensa Carolina miehensä Stefan Josepinpoika Mäntylän kanssa. Johan Erland puolestaan lähti perheensä kanssa taivaltamaan kohti Alastaroa. Lapsia Ojalan torppaan oli siunaantunut kolme, vuonna 1877 syntynyt Rosa Aleksandra, 1879 maailmaan tullut Frans Evert, sekä muuton aikana vielä sylivauvana mukana kulkenut Juho Stefanus. Muuton myötä Johan Erland Ojalan ammatti ei muuttunut, sillä uusi koti oli Alastaron Virtsanojan (Virttaan) Kylä-Heikkilän talon Suvitien torppa. Ajan tavan mukaan perhe otti myös sukunimekseen torpan nimen. Alastarolla Juho Suvitie puski turvetta vuoteen 1897, jolloin perhe muutti Mynämäen Nakkilankylän Isotalon Tuomisen torppaan. Lapsiluku oli edellisestä muutosta tuplaantunut, sillä nyt mukana kulkivat myös 1886 syntynyt Karl Viktor, 1890 syntynyt Oiva Maria, sekä pahnanpohjimmaisena 1893 maailmaan tullut Oskari Iivari. Mynämäellekään torppari Suvitie ei kuitenkaan juurtunut, sillä vuonna 1901 hän muutti torppariksi naapuripitäjään Karjalaan. Ympyrä sulkeutui maaliskuussa 1909, kun Juho Suvitie perheineen palasi lähelle synnyinseutuaan Kokemäen Laikon kylään, jossa ryhtyi viljelemään lohkotilaa. Sukunimiltään perhe oli kirjava. Kirjansa Kokemäelle muuttivat vanhempien lisäksi Frans Evert Eloranta (Tuominen), Juho Stefanus Laine , Oiva Maria Suvitie , Karl Vihtori Nurmi sekä Oskari Iivari Suvitie . Rosa Aleksandra jäi Karjalaan. Hän oli avioitunut Hinnerjoella syntyneen Vilhelm Ahlstedtin kanssa toukokuussa 1902. Laikkoon muuton myötä vaihtui myös Juho Suvitien sukunimi. Siitä lähtien hänet tunnettiin Kokemäellä nimellä Juho Ahtola. Kirjansa Kokemäelle muuttanut Frans Evert Eloranta, Eevertti, ei asettunut asumaan paikkakunnalle, sillä "lapsesta saakka huonoissa oloissa riistäjäluokan hyväksi raatanut" nuorimies oli suuntautunut politiikkaan. Omakohtaiset kokemukset kotitorpasta, sekä myöhemmin toisten palveluksessa renkinä sekä rakennus- ja kivityömiehenä olivat osoittaneet torpparinpojalle, että työväestöllä ja torppareilla oli paljon velvollisuuksia, mutta ei minkäänlaisia oikeuksia. Näihin epäoikeudenmukaisuuksiin lienee nuorukainen ottanut kantaa työpaikoillaan jo 1900-luvun alussa, sillä kerrotaan hänen työsuhteidensa olleen yleensä lyhytaikaisia. Uusi toivo köyhälistön keskuudessa heräsi, kun vuoden 1905 vallankumouksellisen liikehdinnän ja suurlakon heikentämä keisari Nikolai 30. heinäkuuta 1906 vahvisti Suomen suuriruhtinaskuntaan uuden valtiopäiväjärjestyksen. Uudesta eduskunnasta tehtiin yksikamarinen, johon valittiin 200 edustajaa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella, joka koski kaikkia täysi-ikäisiä suomalaisia. Uudistuksen ansiosta äänioikeutettujen määrä nousi kymmenen kertaa suuremmaksi, kuin se oli ollut säätyvaltiopäivillä. Kun ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 15.–16. maaliskuuta 1907, oli Turun eteläisessä vaalipiirissä sosiaalidemokraattien yhtenä ehdokkaana torppari Evert Eloranta. Vaalien aikaan hän viljeli Karjalassa Eloranta nimistä torppaa ja oli ottanut vuonna 1906 torpan nimen myös sukunimekseen. Ensimmäisissä vaaleissa äänimäärä ei vielä riittänyt, mutta uusi tilaisuus tuli jo runsaan vuoden kuluttua, kun tsaari Nikolai huhtikuussa 1908 hajotti Suomen eduskunnan ja määräsi pidettäväksi uudet vaalit. Heinäkuun alussa pidetyissä vaaleissa ehdokkaana olleen Evert Elorannan ammatti ei ollut enää torppari, vaan torpparin poika, joten Elorannan torpan viljelykset olivat taakse jäänyttä elämää. Viljelylle ei olisi vaalien jälkeen aikaa jäänytkään, sillä 28-vuotias Evert Eloranta valittiin eduskuntaan Turun eteläisen vaalipiirin viidenneksi parhaalla vertailuluvulla. Suomen demokratian alkuaikoina eduskunnat olivat hyvin lyhytaikaisia, sillä keisari Nikolai, hajotti Suomen eduskuntia innokkaammin kuin Kekkonen muutama vuosikymmen myöhemmin. Vuoden 1908 vaalien jälkeen kansalaiset pääsivätkin käyttämään äänioikeuttaan peräti kuusi kertaa ennen Suomen itsenäistymistä. Evert Eloranta oli ehdokkaana kaikissa vaaleissa ja tuli myös joka kerta valituksi kansanedustajaksi. Vuosien saatossa nousi vuoden kansakouluopintojen sivistämänä politiikkaan lähteneen torpparin sosiaalinen asema, sillä vielä vuosien 1909 ja 1910 vaaleissa kansanedustajaksi valittiin torpparinpoika Evert Eloranta Karjalasta, kun taas vuosina 1911 ja 1913 valituksi tuli luennoitsija Evert Eloranta Kokemäeltä. Turkulainen hänestä oli tosin tullut virallisesti jo kesäkuussa 1913, kun "työmies Frans Evert Eloranta", kuten kirkonkirjoihin on merkitty, muutti kirjansa Kokemäeltä Turkuun. Kansanedustajiksi valituissa hänet mainitaan kuitenkin vielä kokemäkeläisenä. Vuonna 1912, joka oli ensimmäinen välivuosi eduskuntavaaleissa, Evert Eloranta avioitui Askaisissa syntyneen Selma Aleksandra Helkiön kanssa. Lapset syntyivät ikään kuin isänsä vaalivoiton kunniaksi, sillä pian vuoden 1913 vaalien jälkeen syntyi Matti Olavi ja vuoden 1916 vaalien jälkeen tuli maailmaan Lea Tuulikki. Vuoden 1916 vaaleissa oli piirisihteeri ja toimittaja Evert Eloranta poliittisen uransa huipulla, sillä hänet valittiin kansanedustajaksi Turun eteläisen vaalipiirin parhaalla vertailuluvulla. Pitkäaikaiseksi ei kuitenkaan muodostunut tämänkään eduskunnan toimikausi, sillä se pääsi ensimmäisen kerran kokoontumaan vasta keväällä 1917 Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen jälkeen ja hajotettiin Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta ja Suomen porvariston iloksi jo heinäkuussa 1917 niin sanotun valtalakikiistan yhteydessä. Porvariston iloksi siksi, että vuonna 1916 valitussa eduskunnassa oli sosialisteilla ehdoton enemmistö, paikkojen jakautuessa 103–97. Viimeisen kerran Evert Eloranta valittiin Suomen eduskuntaan vuoden 1917 lokakuun alussa pidetyissä vaaleissa äänimäärällä 8 780. Sosiaalidemokraateille vaalit olivat kuitenkin pettymys, sillä puolue menetti 11 paikkaa ja ehdottoman enemmistönsä. Neljä kuukautta vuoden 1917 vaalien jälkeen alkoi Suomessa aseellinen taistelu itsenäistyneen valtion yhteiskuntajärjestelmästä. Sosialistista Suomea rakentamaan lähti myös 38-vuotias kansanedustaja Evert Eloranta, joka kuului sosialistien radikaaleihin, jotka olivat aseellisen vallankumouksen kannalla. Hän lähti mukaan punaisten hallitukseen eli kansanvaltuuskuntaan, toimien siinä maatalousasiain valtuutettuna. Vuoden 1918 maaliskuun loppupuolella Eloranta yhdessä Adolf Taimin ja Eino Rahjan kanssa nimitettiin myös punaisten sotajoukkojen ylipäälliköksi "lasisen laulukirjan" avulla joukkoja johtaneen Eero Haapalaisen tilalle. Kansanvaltuuskunnan hallituskaudesta ei kuitenkaan tullut pitkäaikaista, sillä jo huhtikuun alussa se pakkasi asiakirjansa ja pakeni Helsingistä Viipuriin. Syynä vetäytymiseen oli Vaasassa istuneen valkoisen senaatin avukseen pyytämät saksalaiset, jotka rantautuivat Suomen maaperälle 3. huhtikuuta Hangossa ja lähtivät sieltä etenemään kohti Helsinkiä. Viipurissa kansanvaltuuskunta piti kokouksiaan pari viikkoa. Yöllä 10.–11. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa punainen Suomi siirtyi yksinvaltiuteen, kun Kullervo Manner äänestettiin diktaattoriksi. Yksi Mannerin esikuntaan valituista oli Evert Eloranta. Punainen diktatuuri ei kuitenkaan kestänyt kuin pari viikkoa, sillä valkoisten saartorenkaan kiristyessä kansanvaltuutetut nousivat 25. huhtikuuta höyrylaivaan ja pakenivat Pietariin. Neuvosto-Venäjälle lähtivät myös Evert Elorannan vaimo ja lapset, mutta Selma-vaimo ei kotiutunut sosialismiin ja palasi lapsien kanssa pari vuotta myöhemmin takaisin Suomeen. Venäjälle jäänyt Eloranta toimi vuosina 1921–1922 Petroskoin suomalaisen seminaarin kirjastonhoitajana ja kävi myöhemmin punaupseerikoulun Pietarissa. Hän oli myös elokuussa 1918 perustamassa Suomen kommunistista puoluetta Moskovassa, ja oli puolueen teollisuuskomitean puheenjohtajana Pietarissa. 1930-luvulla hän työskenteli kirvesmiehenä ja kulki uskontoa vastustavan Jumalattomien liiton puhujana. Neuvostoliiton kansalaisuuden hän sai vuonna 1929. Viimeisen kerran perhe oli yhdessä vuonna 1928, kun Selma ja lapset kävivät Neuvostoliitossa. Isä yritti houkutella 15-vuotiasta poikaansa muuttamaan luokseen. Tämä ei innostunut asiasta, vaan kysyi, voisiko isä palata Suomeen. Neuvostoliittoon jäämisensä syitä Eloranta selitti pojalleen Leningradista kesällä 1929 lähettämässään kirjeessä. "Suomessa minua odottaisi elinkautinen vankilapiina tai ehkä pahempaakin. Mitä tulee armahdusanomukseen, on sekin ulkopuolella kaikkien mahdollisuuksien. Pyytääkseni armoa minun olisi pitänyt tehdä jokin rikos. Se, että olin Suomen Työväenluokan mukana vaatimassa työläisillekin, siis omalle luokalleni elämisen oikeuksia, ei ole rikos, eikä koskaan voikaan sellaiseksi tulla. Jos nyt lähtisin pyytämään armoa niiltä, joiden elämäntehtävänä on jo kauan ennen vuotta 1918 ja sen jälkeen ollut minun vainoamiseni ja tuhoamiseni sen vuoksi, että olen työväenluokan oikeuksia puolustanut, niin olisi se teko, jota saisin hävetä koko elämäni ajan. En koskaan sen jälkeen voisi katsoa yhtään rehellistä työläistä silmiin. Ei, sellainen on kokonaan minun oikeudentuntoni ulkopuolella! Ja jos asiaa ajattelet, niin huomaat minun olevan täysin oikeassa. Kuulun työväenluokkaan, tunnen sen kärsimykset ja huolet henkilökohtaisesti, tiedän miten välttämätöntä on taistelu sen elämänehtojen perinpohjaisen parannuksen puolesta, siksi pysyn asialle uskollisena." Viimeinen elonmerkki Evert Elorannasta on kirje, jonka hän kesällä 1938 lähetti Suomeen. Muiden Neuvosto-Venäjälle paenneiden ja Stalinin aikana Neuvostoliitossa kuolleiden kansanedustajien kohtalot on selvitetty, mutta Elorannan kuoleman ajankohta ja syy ovat jääneet mysteeriksi. Todennäköistä on, että Ojalan torpasta alkanut elämä päättyi 1930-luvun lopulla niskalaukaukseen jossain Leningradin lähimetsässä. Kirkonkirjoista hänet poistettiin vuonna 1959 Neuvostoliiton kansalaisena. Lisää perheen tarinasta myöhemmin.