Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

”Sopii yhtä lailla kysyä, mikä on nuorison mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin hinta”

Kokemäen naapurikaupunki Sastamalaan skeittiparkki saatiin vuonna 2018. Nettokustannukset kaupungille olivat noin 150 000 euroa, josta 45 000 euroa oli aluehallintoviraston rahoitusta. Parkki tehtiin betonista, ja sen käyttöiäksi arvioitiin 50 vuotta. Kustannus saattaa särähtää korvaan – aluehallintoviraston rahoituksesta huolimatta. Jos skeittaus on aivan vieras asia, voi 105 000 euron lasku tuntua hullulta. Eikö heille riittäisi jokin ruosteinen kaide ja pari lahoa rappusta? Sopii yhtä lailla kysyä, mikä on nuorison, siis tulevaisuuden, mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin hinta. Kokemäen nuorilla ei ole tekemistä sen jälkeen, kun nettikahvilan ovi pannaan säppiin. Reaaliaikainen tosielämän videopeli on silloin se, että tunkeudutaan koulun roskakatoksen verkkoikkunasta sisään, sytytetään sinne nuotio ja poltetaan sulalla aurauskepillä rännikaivoon reikä. Ei pelkkä skeittiparkki tietenkään kaikkia ongelmia ratkaisisi, mutta toisaalta enpä muista juurikaan kirjoittaneeni ilkivaltauutisia Sastamalan alueen paikallislehti Tyrvään Sanomissa sen jälkeen, kun parkki kaupunkiin saatiin. Sastamalassa skeittiparkki sijoitettiin kaupungin hienoimmalle paikalle Kaalisaareen, ja se kerää kuulemma vierailijoita myös Huittisista ja Kokemäeltä saakka. Samalla paikallisille nuorille jää varsin myönteisiä mielikuvia kotikaupungistaan, siis sitä kuuluisaa pitovoimaa. Sitä samaa voimaa tuskin jää Tulkkilan koulun pihaan kuivuneista oksennuksista ja murskatuista lasipulloista. ”Sopii yhtä lailla kysyä, mikä on nuorison, siis tulevaisuuden, mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin hinta.”