Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Satalinnaa suunniteltiin reilut sata vuotta sitten Kokemäen Ronkankankaalle ja Nakkilastakin etsittiin sopivaa paikkaa – Poikkeaminen vähän syrjäiselle paikalle joen pohjoispuolelle muutti suunnitelmat

LUKIJALTA Satakunnan keuhkotautiparantola eli Satalinna sai alkunsa vuonna 1911 Satakuntalaisen Osakunnan otettua asiakseen parantolan rakentamisen Satakuntaan. Hankkeessa olivat mukana asiaa eteenpäin vieneinä henkilöinä Osakunnan inspehtori, professori J.J. Mikkola ja erityisesti hänen Maila -puolisonsa, viimeksi mainittu paremmin tunnettu kirjailijanimellä Maila Talvio, sekä tohtori Hannes Ryömä . Heidän sydämiään oli kipeänä koskettanut monen jo ylioppilaaksi päässeen opiskelijan menehtyminen tarttuvaan keuhkotautiin. Osakunnan jäsenet kiersivät sitten kolmena kesänä eri puolilla Satakuntaa kertomasta keuhkotaudin tuhoisista vaikutuksista ja vireillä olleesta hankkeesta ja keräsivät näin varoja hankerahastoon. Kolmisenkymmentä Satakunnan kuntaa sitoutui Osakunnan aloitteesta myös antamaan kannatussitoumuksia hankkeen toteuttamiseksi. Tätä myöten hanke organisoitui, professori Onni Tarjanteelta pyydettiin luonnospiirustuksia ja alettiin etsiä parantolalle sijaintipaikkaa. Isoisäni Otto Setälä , joka oli pitkään mukana parantolan hallinnossa, kirjoitti syksyn ja alkutalven 1967–1968 aikana selostuksen parantolan sijaintipaikan etsinnästä. Sanotun selostuksen hän luovutti 100-vuotispäivänään 21. tammikuuta 1968 parantolan edustajille. Tässä sanottu selostus, alkuperäistä teksti on hieman stilisoitu. Satalinnan sijaintipaikkaa etsimässä ”Parantolan keskeisiä perustamistoimia oli sopivan sijaintipaikan etsiminen. Sijaintipaikkaa määriteltäessä tavoitteena oli kuiva mäntykangas ja siihen liittyvänä kaunis maisema. Sijaintipaikkaa etsineeseen seurueeseen kuuluivat itsestään selvinä henkilöinä professori J. J. Mikkola ja rouva Maila Mikkola-Talvio – ”parantolan äiti”, Väinö Horelli – parantolan tuleva ylilääkäri, lääkintöhallituksen edustaja, arkkitehti Onni Tarjanne sekä lisäjäseninä Kokemäen piirin nimismies Rosenlind , harjavaltalainen talollinen Kustaa Ylinen ja lopulla Pirilässä olin mukana minäkin. Parantolan tulevana sijaintipaikkana pidettiin parhaimpina keskisen Satakunnan jokilaakson pitäjiä, Kokemäkeä, Harjavaltaa tai Nakkilaa. Seurue lähti etsintään ensiksi Harjavaltaan, joen eteläpuolelle. Kokemäki päätettiin jättää viimeiseksi, sillä siellä ajateltu noin 10 kilometrin pituinen Ronkankangas oli jo entuudelta täysin tuttu kokemäkeläissyntyiselle Horellille. Ronkankangas oli kyllä kuivaa mäntykangasta, mutta maisema oli puutteellista. Kokemäen piirin nimismiehelle se olisi kuitenkin ollut mieluinen parantolan sijaintipaikka. Ensiksi tutkittiin Harjavallan Merstolan kylän piirimielisairaalan aluetta, josta löytyi täysin tyydyttävää mäntykangasta. Maisema oli näköalaltaan kuitenkin toivotonta ja naapuruus piirimielisairaalan kanssa tuntui vastenmieliseltä. Tämän jälkeen seurue lähti Nakkilaan, jossa oli maisemaa ja näköalaa vaikka millä mitalla hyvänsä. Puuttui kuitenkin tärkein eli mäntykangas. Palattiin siis takaisin – aikoen Kokemäelle. Kun tultiin Lammaisten lahden keskikohdalle, Pirilän kylää vastapäätä, niin Pirilän Yli-Futkan talosta kotoisin ollut Kustaa Ylinen sanoi, että mennään katsomaan Pirilän maisemia. Nimismies Rosenlind sanoi, että ei se kannata, näkeehän sen tästä suoraan joen yli, suotta viivytään. Mikkolan pariskunta oli kuitenkin toista mieltä ja niin seurue lähti Harjavallan sillan kautta Pirilään. Roselind jäi tässä vaiheessa pois seurueesta. Pirilän kylä oli asiain pakosta ollut vuosisatoja hieman syrjässä, vaikka siellä oli sanoakseni kaunis suomalainen kulttuurimaisema. Vuolas Kokemäenjoki oli erottanut sen ikiajat muusta maailmasta. Puuttui kiinteää siltaa, veneellä kulku joen ylitse oli ollut ainoa yhteys muuhun maailmaan. Muutamia vuosia aikaisemmin oli kuitenkin saatu aikaan kiinteä silta, ja koko joen pohjoispuoli oli täten päässyt saaristolaisasemasta yhteyteen muun maailman kanssa. Pirilän kylästä oli suomalaisen maisemakuvauksen suuri mestari ja valokuvaaja I. K. Inha käytyään veljeni E. N. Setälän kanssa paikan päällä vuoden 1900 tienoilla lausunut: ”Se on kaunein paikka koko Länsi-Suomessa”. Lähemmin kylän maisemaa kuvaillessani mainitsen Kokemäenjoen koskineen ja suvantoineen, asutuksen sen rantamilla, Torttilan ja Lammaisten kauniit rakennukset sekä pohjoispuolen asumukset pitkin Kokemäenjoen rantamia ulottuen melkein Kokemäelle saakka, sekä jokeen ulottuvat rehevät ja lievästi kaltevat viljelykset, ja viimein Pirilän kohdalla oleva Lammaisten lahti. Tämä lahti oli sanoakseni joen helmi, noin kaksi kilometriä pitkä ja kilometrin leveä järvi korkeine ja rehevine kolveineen. Maisemaltaan tämä oli erityisen kaunis, ”jylhän komia”. Seurue pääsi viimein katsomaan ehdottamaamme rakennuspaikkaa Lammaisten lahden rannalla. Jalkojemme alla oli sileä hiekkainen mäntykangas ja lähellä rantaa pieni kumpu. Noustuamme kummulle ja edellä kerrotun maiseman avautuessa silmiemme eteen levitti Maila kätensä ja sanoi: ”Tähän se parantola rakennetaan”. Muu seurue yhtyi ”kuorossa” Mailan lausumaan. Parantolan rakennuspaikka oli löytynyt, ja näin ollen tärkein asia oli ratkaistu. Vanha harjavaltalainen sananparsi kuuluu: ”Ei kaikki pääse kirkon juurelle eikä Lammaisten lahden partaalle.” Nyt ainakin Satakunnan parantola pääsi Lammaisten lahden partaalle.” Parantolan rakentamiseen päästiin vasta vuosien kuluttua Tämän mukainen päätös tehtiin ja Osakunnan perustama osakeyhtiö osti vuonna 1914 Pirilän niemestä Ala-Futkan tilan parantolan sijaintipaikaksi. Parantolahankkeen alkuvaiheet olivat kivikkoisia. Valtionapua ei saatu, oli sotaa ja voimakas inflaatio huvensi kerättyä rahastoa. Tänä aikana Otto Setälä toimi Ala-Futkan tilan hoitajana. Vasta vuonna 1922 valtio myönsi hankkeeseen avustuksen, ja parantolaa voitiin alkaa rakentaa professori Tarjanteen piirustusten pohjalta. Uuden parantolarakennuksen vihkiäisjuhlat pidettiin 28. päivänä helmikuuta 1925. Kirjoittaja on Otto Setälän lapsenlapsi.