Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Mitä on hyvä vanhemmuus? – Miten epävarma, ympäristön paineista uupunut vanhempi jaksaa tukea lapsensa kehitystä?

MIELIPIDE Nykypäivän vanhemmuus on ajoittain raakaa kilpailua. Pisteitä jaetaan niille, jotka täysimettävät pisimpään, pukevat lapsensa merkkivaatteisiin ja ostavat vain suositusten mukaisia jalkineita. Heidän lapsensa sormiruokailevat, kehittyvät ikäistään tuplasti nopeammin ja nukkuvat kokonaisia öitä ilman kaiken maailman unikouluja. Hymyssä suin nämä supervanhemmat kääntävät vastoinkäymiset voitoksi kehumalla lapsensa taiteellista silmää, kun seinätapettiin on piirretty huulipunalla. He eivät koskaan uuvu, eivätkä valita. He jaksavat valvoa viikkoja, hoitaa loputtomasti kotitöitä ja ratkaista koko suvun ongelmat siinä sivussa. Omat tarpeensa he ovat nostaneet ylähyllylle, sillä itsestään ehtii huolehtia lasten kasvettua. Tämä kaikki edellä mainittu on toki kärjistettyä, mutta silti totta. Toisille vanhemmuudesta on tullut suorittamista, jossa mikään tulos ei riitä. Kaiken tulee näyttää ulospäin glitterin ja onnenhattaroiden täyttämältä kiiltokuvalta. Kyky kuunnella sisäistä vanhemmuuttaan ja oman lapsensa yksilöllisyyttä on katoamassa. Entä kun raja tulee vastaan, eikä enää jaksa? Miten epävarma, ympäristön paineista uupunut vanhempi jaksaa tukea lapsensa kehitystä? Jos perhe on onnistunut rakentamaan itsestään vahvan yksikön ja he saavat tukea, heidän arkeaan on vaikea horjuttaa ulkopuolisella arvostelulla. Näin ei kuitenkaan ole jokaisessa perheessä. Hyvinvointiyhteiskunnan asukkaina elämme erittäin etuoikeutetussa asemassa. Kaikille maailman vanhemmille ei ole selvää, että he pystyvät tarjoamaan omalle lapselleen päivittäin edes turvaa, ravintoa ja rakkautta. Unohdamme helposti, kuinka perusasioihin onnistunut lapsen kasvattaminen lopulta pohjautuu. 20 vuoden päästä on aivan sama, kuka lapsista otti ensiaskeleensa viikkoa ennen ikätovereitaan tai nukkui päiväunensa kalleimmissa rattaissa. Eivät lapset sitä muista. Sen sijaan he muistavat, olivatko heidän vanhempansa läsnä ja hyvinvoivia. Saiko vanhemmilta riittävästi huomiota ja tuliko kotona hyväksytyksi omana itsenään. Kilpailun ja arvostelun sijaan meidän vanhempien tulisi tukea ja kannatella toinen toisiamme. Olemme tässä yhdessä, emme toisiamme vastaan. Ei toisten arki ole sen ihmeellisempää kuin omamme. Muidenkin kodeissa on pyykkivuoria, einesruokapäiviä ja hetkiä, jolloin tekisi mieli painaa ulko-ovi perässään kiinni koskaan palaamatta. Asiat ovat hyvin niin kauan, kun niissä kodeissa on myös onnellisia lapsia – sekä vanhempia. Kirjoittaja on pienten kaksospoikien vanhempi, kätilö, yrittäjä ja keskustalainen kuntapoliitikko Kokemäeltä.