Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Katso kuvat Lammisten kukkaloistosta: Tässä pihassa ei istuta toimettomana – Marjatta Lammisen on pakko päästä kaivamaan ja kitkemään päivittäin

Kukkia, niitä on oltava paljon! Mieluiten pinkkejä ja valkoisia, mutta myös violetteja ja sinisiä. Keltainen kukkii vain päivänliljoissa. Marjatta Lamminen tietää mitä tahtoo. Hän on niitä kotipuutarhureita, jotka nauttivat siitä, että saa kuoputtaa, kitkeä ja kaivaa. Lamminen myöntää, ettei hän osaa istua kotipihassaan tekemättä mitään. Puutarhassa on aina jotain tekemistä. Puutarha on myös kasvanut vuosikymmenten aikana ja vähän kuin varkain kohti metsänrajaa. Siitäkin huolimatta, että yhdessä Marjatta ja Hannu Lamminen ovat päättäneet, että enää sen ei anneta kasvaa. Perennoja ja pensaita tulee kuitenkin aina vain lisää. Ja jos ei tule, niitä siirretään. Lammiset ovat asuneet samassa talossa Nakkilan Pyssykankaalla vuodesta 1973. Hannun isä oli jo ehtinyt aloittaa talon rakentamisen, kun hän menehtyi yllättäen. Lammiset rakensivat talon loppuun ja asettuivat taloksi. Talon pihamaa oli tuolloin pelkää metsänpohjaa. – Tässä oli tiivis männikkö. Kaadoimme etupihalta liki 50 mäntyä. Sitten pikkuhiljaa pihaan alkoi tulla kukkamaa toisensa jälkeen, Marjatta kertoo. Vaikka Marjatta rakastaa kukkia, hän on suunnitellut pihan niin, että se pysyy helppohoitoisena. Kukat hän on istuttanut isoiksi, reunustetuiksi ryhmiksi, jotta nurmikon leikkuu olisi helppoa ja vaivatonta. Siitäkin Marjatta nauttii. – Silloin kun vielä leikkasin nurmikon kävellen, parhaina päivinä askelmittariin tuli yli 20 000 askelta. Se käy jo liikunnasta. Työnjaosta Lammisilla ei tule riitaa. Puutarha on Marjatan valtakuntaa, mutta Hannu tulee apuun aina, kun pitää tehdä maansiirtotöitä tai esimerkiksi kivetyksiä. – Hyvin hän on pärjännyt ilman minuakin, Hannu kertoo. – En päästä häntä edes nurmikkoa ajamaan. Sanoisinko, että olen vähän pikkutarkka tyyppi, Marjatta nauraa. Marjattaa kutsutaankin lempeästi ”milli-Luotoseksi”. Luotonen on hänen tyttönimensä. – Talvisin teen tilkkutöitä, sekin on pikkutarkkaa hommaa. Puutarhassa pikkutarkkuus on vaivansa arvoista. Marjatta kertoo nauttivansa siitä, mitä on saanut aikaiseksi. Paras hetki on se, kun saa nurmikon leikattua. – Kun se on ihan lyhyt ja vihreä, siinä silmä lepää. Myös kukkamaiden perkaamisen jälkeen Marjatta tuntee olonsa onnelliseksi. Työ kestää vähintään päivän, joskus puolitoista. Jos Lammiset joskus pihassaan istuvat, he istuvat terassilla. – Siinä on joskus jopa juotu kahvit, Marjatta kertoo. Pihakeinukin Lammisilla on, mutta eivät he siinä koskaan istu. Hannu tosin myöntää, että Luvian-mökillä hän saattaa välillä keinutella, mutta Marjattaa on melko turha pyytää kaveriksi. Perennoista suurin osa on ostettu, mutta osa on saatu sukulaisilta ja ystäviltä. Esimerkiksi isot, näyttävät kurjenmiekat Marjatta on tuonut mummulastaan. Mummulassa niitä kasvoi pitkä rivi. Marjatta haaveilee pionirivistä. Pionit hän istuttaisi talon edustalle. Työ on kuitenkin vielä aloittamatta, sillä pioneja varten pitäisi kaivaa vähintään puoli metriä syvä ojanne. Vaikka Marjatta rakastaa kaikkea kukkivaa, pihassa on myös paljon erilaisia kuunliljoja. Häntä kiehtovat niiden lehdet ja vihreän eri sävyt. – Myös peurat ovat ihastuneet niihin mökillämme. Kerran ne söivät kaiken. Mökin pihasta peurat ovat syöneet myös palloesikot ja komeamaksaruohot. Kotipihasta katosivat sammalleimut. – Myös myyrät ovat yksi riesa, mutta tänä vuonna on onneksi ollut hiljaista. Eivät ne syö kuin tulppaanin sipulit, mutta nurmikko on välillä kuin haulikolla ammuttu. Viime syksynä Lammiset loivensivat talonsa päädyssä olevaa rinnettä, ja tänä keväänä työtä jatkettiin uusimalla nurmikot. Myös kivetyksiä tulee vielä lisää. Lisäksi Hannu on tehnyt metsään jatkuvalle tontille hakkeesta "luontopolkua" ja Marjatta on istuttanut puiden siimekseen alppiruusuja. Työ jatkuu siis – myös metsän puolella? – Ei tämä puutarha ole enää vuosiin suurentunut. Talon päädyssä tosin oli ennen kukkien hautausmaa, mutta siitäkin tuli kukkamaa loppujen lopuksi, Marjatta kertoo. Lammiset tietävät kuitenkin, etteivät he enää nuorene. Siksi metsänreunasta yritetään pitää kiinni. – Olen hävittänyt esimerkiksi keltaisia nauhuksia, kun ne siemensivät niin paljon. Kurjenmiekkoja sen sijaan on paljon, samoin verikurjenpolvia, sammalleimua, keijunkukkia, köynnöksiä ja havupuita. Ruusupensaita on vain yksi, koska ruusuille ei Marjatan mielestä ole pihassa sopivaa paikkaa. Oleskelualueen vieressä kukkii komea ruusuorapihlaja, ja köynnöskuusama on saanut luvan kiivetä mäntyyn. Sateenvarjojalavakin näyttää voivan hyvin, mutta kyseessä on jo kolmas taimi. Ensimmäisen söi rusakko, ja toinen kuoli jostain muusta syystä. – Jos tämäkin kuolee, en yritä enää, Marjatta sanoo.