Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Neulo vaikka koronavanttuut, jos se helpottaa

Kaikki eivät taida vieläkään ymmärtää, millaista vanhusten tai muiden toisistaan erille joutuneiden perheenjäsenten elämä korona-aikana on. Vai osaatko kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa puolisosi on vanhainkodissa ja sinä kotona? Vaihdoin kuulumisia yli 80-vuotiaan naisen kanssa, joka elää juuri tällaisessa tilanteessa. Hän kertoo joutuvansa pinnistelemään joka päivä, että saa pidettyä itsensä kasassa. Tilanne on niin ahdistava. Nainen kertoo käyneensä katsomassa miestään vanhainkodissa joka ikinen päivä. Nyt se on mahdotonta. Ikkunan takana hän ei ole käynyt vilkuttamassa, koska ei tiedä, miten mies siihen suhtautuisi. Ymmärtäisikö hän edes? Hänen miehensä saattaa soittaa useita kertoja päivässä ja ihmetellä, miksi häntä ei enää kukaan käy katsomassa. Toisaalta hän ei aina vastaa puhelimeen. Jos vastaa, hän ei välttämättä ymmärrä, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Kun kysyn naiselta, millaisessa kunnossa hän itse on, hän ei osaa vastata. – Tämä henkinen paine on niin kova, että en edes pysty ajattelemaan olenko kunnossa vai en, hän vastaa. Vastaus on lohduton. Se kertoo sanoin kuvaamattomasta ikävästä. Arjessa ei ole enää mitään, mitä odottaa. – Ei minua kiinnosta yhtään edes seurata miten kevät etenee. Saati sitten, että ottaisin kuokan käteeni, nainen sanoo. Kirjojen lukeminen on mahdotonta, koska ajatukset eivät pysy kasassa. Yhden sivun luettuaan ei enää muista, mitä juuri luki. Ajatukset pysyvät kurissa ainoastaan silloin, kun nainen ottaa kutimen käteensä tai istuu alas tekemään vaikeaa palapeliä. Silloin ei voi ajatella mitään muuta. Hän kertoo neuloneensa jo myös koronavanttuut. Niissä on keltaista, oranssia ja vihreää, kaikkia värejä sikin sokin. Samanlainen räiskäle kuin korona, hän sanoo. – Otin sen langan puikolla, mikä milloinkin sattui tulemaan, nainen naurahtaa. Ihan kipeää tekee, kun nainen kertoo siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat hänen ahdistukseensa. Hän sanoo huomanneensa, etteivät kaikki ymmärrä, miten vaikeaa yksin oleminen on. Miten ahdistavalta se tuntuu, kun ei pääse toisen luokse, vaikka toinen sitä odottaa. He eivät näe sitä, mitä hän näkee. Meillä on vielä paljon opittavaa. Jos ei pysty asettumaan toisen asemaan edes hetkeksi, voisi ainakin yrittää ymmärtää. Voisi soittaa ja kysyä, miten sinä voit – ja voinko minä jotenkin sinua auttaa. Se ei voi olla liikaa vaadittu. Nythän meillä pitäisi olla aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin.