Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Ulla Leino kysyy kukkiensa kuulumiset joka päivä – tänä kesänä hän saa nauttia poikkeuksellisen komeasta kukkaloistosta

Vaikka Ulla Leino juttelee viherkasveilleen ja kauniisti kukkiville soilikeilleen joka päivä, keskustelu jää yksinpuheluksi. – Eivät ne vastaa, mutta kukat sen sitten kertovat, kun ne voivat hyvin, Leino kertoo. Varsinkin soilikeiltaan Leino kysyy päivittäin, onko niillä jano tai jotain muuta hätää. – Joka päivä lirautan niille vähän vettä, mutta talvella ne lepäävät enkä kastele niitä niin usein. Lehdistä näkee aika hyvin, milloin ne ovat janoisia, Leino kertoo. Leino ei pidä itseään minään viherpeukalona, mutta hän rakastaa viherkasveja. Ne näyttävätkin voivan Leinon kotona Kokemäen Järilässä erityisen hyvin. Nukkumaijan, kliivian ja jukkapalmujen tummanvihreät lehdet paljastavat, että ne nauttivat olostaan olohuoneen suurten ikkunoiden edessä. Juuri nyt Leinon sydämen ovat kuitenkin varastaneet soilikit. Niillä on oma erityinen paikkansa keittiössä, vanhan piirongin päällä. Siinä ne näyttävät parhaat puolensa, länsi-ikkunalla. Leino kertoo soilikkiensa kukkivan tänä vuonna erityisen runsaasti. Syytä hän ei tiedä. – En ole mielestäni tehnyt mitään eri tavalla. Soilikki on helppohoitoinen huonekasvi, kunhan muistaa huolehtia tasaisesta kastelusta. – Säännöllinen kastelu, vähän lannoitetta, aamulla kartiini alas ja illalla ylös, Leino paljastaa taktiikkansa. Lannoite on ”sitä vaaleanpunaista” eli ihan tavallista kastelulannoitetta. Leinon soilikit ovat suunnilleen neljävuotiaita. Violettien kukkien alut hän on saanut kuorokaveriltaan Tuula Isotalolta ja valkoiset tyttärensä Kaisan anopilta. Osa kukkien juurakoista on 1970-luvulta, muut "iankaikkisen vanhoja". Leinon uskoo soilikkien pitävän vähän ahtaista ruukuista. Hän ei vaihda niiden multaa vuosittain, vain ainoastaan lisää tarpeen vaatiessa. – Sitten kun purkki on niin ahdas, ettei kasvi enää saa vettä, ne jaetaan. Jakaminen on sen verran tarkkaa puuhaa, että sen Leino tekee yhdessä ystävänsä Tuulan kanssa. Työ tehdään Tuulan autotallissa. – Ensi keväänä pannaan violetit jakoon, mutta valkoiset saavat vielä olla. Raskaaksi Leino ei kukkien kasvattamista koe. Hän pitää sitä pikemminkin palkitsevansa, sillä esimerkiksi soilikit aloittavat kukintansa jo touko- tai kesäkuussa ja jatkavat lokakuuhun saakka. – Lokakuussa ne alkavat jo hiipua, Leino kertoo. Sen verran mustasukkainen Leino kasvateistaan on, ettei hän malttaisi antaa alkuakaan kenellekään muulle. – Jokin kohtuus pitää silti olla. Sisko saa nyt yhden, vaikka en millään haluaisi luopua niistä. Sydän itkee verta aina kun pitää antaa yksi pois, Leino nauraa. Viher- ja huonekasveilla Leino hakee asuntoonsa kodikkuutta. – Jos ei yhtään kukkaa ole, kyllä se aika kolkkoa on. Ja onhan se ilo silmälle, kun se kukka voi hyvin. Siitä nauttii itsekin. Leino myöntää kuitenkin, ettei hänen intohimonsa ulotu ulos puutarhaan. Hänellä on vain vähän perennoja ja muutama surfinia-amppeli. – Melkein tykkään enemmän ajaa nurmikkoa kuin pöyhiä kukkamaita. Nurmikon leikkaaminen on intohimoni. Lisäksi Leino on intohimoinen leipuri ja ruuan laittaja. Kun hän kuusi vuotta sitten jäi eläkkeelle, hän liittyi Harjavallan marttoihin. Lisäksi hän on mukana Järilän nuorisoseurassa, Kokemäen kansalaisopiston naiskuorossa ja Eläkeliiton Harjavallan yhdistyksessä. Kuntoaan hän pitää yllä jumppaamalla ja joogaamalla. – Vietän ihania eläkepäiviä, Leino myöntää.