Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Olisin pettynyt, ellei tästä ajasta jotain opittaisi

KOLUMNI Tämä korona-aika ympäröi meidät jo niin, että alkaa ihan pelätä, kuinka sitä osataan olla sitten kun . Tässä ajassa monet toitottavat, ilman sen kummempaa tietopohjaa ja suureen ääneen, kuinka päättäjät tekevät vääriä päätöksiä. Itselläni on vahva usko ja jopa toivomus, että se entinen normaali ei palaa. Aikaakin palautumiseen menee vielä tovin aikaa. Onhan monen asiantuntijankin suusta kuultu fakta, että virus on voitettu vasta, kun lääke ja rokote on kehitetty. Sitten, kun tuo hetki joskus koittaa, voidaan todeta ostoskanavan mainosta siteeraten, että ei siinä vielä kaikki. Tämä aika on ollut hyvä harjoitus, jos se nyt siltä kenestäkään tuntuu. Jatkoa on luvassa muiden kehittyvien virusten ja ilmastonmuutoksen muodossa, pari esimerkkiä mainitakseni. Olisin suorastaan pettynyt, ellei tästä ajasta jotain opittaisi. Toisaalta elän lujassa uskossa, että opitaan kyllä. Käytin tästä ajasta sanaa harjoitus, ja siihen on syynsä. Jos nimittäin olisi kyse tosipaikasta, ei varmaan kuultaisi niin paljon noita soraääniä. Joidenkin ideologioiden pääteemana on ollut maahanmuuton ja erityisesti turvapaikanhakijoiden vastustaminen. Toisaalta heidän ei ole tarvinnut jäädä sanattomiksi, koska aina on mahdollisuus vetää hatusta teema, "väärin toimittu". Sinällään mielipiteenvapaus takaa jokaiselle varmasti kriisitilanteessakin oikeuden esittää mielipiteensä. En kuitenkaan osaa ottaa noita heittoja kovin vakavasti, koska usein noihin esitettyihin ajatuksiin liitetään sanoja prinsessaleikit, likat ja muut ala-arvoiset ivameemit. Tämä tapa ilmaista asioita koskee erityisesti tuon ajatussuunnan rivikannattajia. Tuonkaltaisesta käyttäytymisestä minulle tulevat mieleen lapset, jotka riitatilanteessa haluavat nujertaa vastustajansa sanallisesti. He keksivät mahdollisimman loukkaavia ilmauksia, joilla toista horjutetaan. Jo nyt voi jokainen alkaa pohtia haluaako olla jälleenrakentamassa tulevaisuutta käymällä asiallista keskustelua. Vai tuntuuko paremmalta kylvää eripuraa ja riitaa käyttämällä tuota epäasiallista retoriikkaa. Itselleni on aina ollut selvää, että jos en pysty väittelytilanteessa olemaan turvautumatta ivaamiseen, pidän suuni kiinni. Tunnustan kyllä syyllistyneeni moniin tuollaisiin heittoihin, mutta ne ajoittuvat lapsuuteeni. Esitänkin julkisen anteeksipyynnön siskoilleni, joiden kanssa taisin ne suurimmat kinat käydä. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja.