Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Tankit täynnä tunteita ja tarinoita

Veteraanikuorma-autojen kulkue veti mukavasti väkeä teiden varsille viime lauantaina. Kulkueessa oli mukana jos jonkinlaista kuormuria 1940-luvulta lähtien. Vanhin autoista tuli Raumalta ja se oli vuoden 1947 Bedford. Auton omistaja Mikko Haaslahti kertoi, ettei auton kunnostuksessa ole laskettu aikaa eikä rahaa, mutta molempiin on ollut vaimon lupa. Aika nopeasti kävi ilmi, että autoja oli kunnostettu rakkaudella. Ainakin osa niistä oli ostettu ja puunattu puhtaaksi tunnesyistä. Esimerkiksi euralainen Jukka Lönnberg kertoi ostaneensa vuoden 1958 Mercedes-Benzin siksi, että jo hänen isällään oli samanlainen auto, ja sillä samalla autolla myös hän opetteli ajamaan. Kaarinasta Lönnberg löysi tismalleen samanlaisen auton vain runsas viikko ennen veteraanikuorma-autojen tapahtumaa. – Näin kunnioitetaan edellisten sukupolvien työtä, Lönnberg kertoi. Lönnbergin oli kuitenkin pakko myöntää, ettei yli 60 vuotta vanhalla autolla ole kovin miellyttävä ajaa. Tuulilasinpyyhkijät toimivat, samoin vilkut, mutta meteli on kova, kuten kaikissa sen ajan kuormureissa. Jämsänkoskelta Harjavaltaan ja edelleen Poriin ajelleet Jorma ja Mikko Varonen olivat liikkeellä vuoden 1964 Vanajalla. Isä Jorma paljasti, että myös Vanaja on hankittu tunnesyistä. Hän kertoo tehneensä aiemmin töitä Yhtyneillä paperitehtailla, ja Vanaja oli hänen vanha työkalunsa. Auto ehti olla jonkin aikaa ”kateissa” ennen kuin Varonen löysi sen uudelleen. Jälleennäkeminen oli sen verran riemastuttava, että mies päätti laittaa auton hienoon kuntoon. Tosin hän väitti, että kunnostamiseen on käytetty enemmän aikaa kuin rahaa. Oli mukava huomata, kuinka paljon tunnetta ja tarinoita vanhoihin autoihin liittyy. Niistä kuljettajat myös kertoivat mielellään. Jos malttoi tutkia autoja vähän tavallista tarkemmin, niistä saattoi löytää myös mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi Lönnberg oli lastannut auton lavalle vanhoja maitotonkkia. Auton tuulilasilla komeili yhtä vanha tulitikkuaski kuin autokin oli. Harjavaltalainen Seppo Kiuru puolestaan oli ottanut autonsa lavalle Porschen traktorin, joka oli tismalleen yhtä vanha kuin kuljettaja itse. Kaikki ne, jotka eivät tällä kertaa ehtineet autoja syynäämään, voivat lohduttautua sillä, että veteraanikuorma-autot ulkoilevat yhdessä kolme kertaa vuodessa. Ensi keväänä niillä on varmasti taas jo uusia tarinoita kerrottavanaan. "Ainakin osa niistä oli ostettu ja puunattu puhtaaksi tunnesyistä.”