Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Kuka ansaitsee äitienpäivän kunniamerkin? Esitykset ensi vuodelle tulee tehdä pian

Aluehallintovirastot (avi) pyytävät esitykset vuoden 2020 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Esitykset tulee tehdä marraskuun alkuun mennessä. Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt voivat ehdottaa palkittavia äitejä. Jos omat lapset tekevät esityksiä, tulee niissä olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa järjestöiltä tai yhteisöiltä, avin tiedotteessa kerrotaan. Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä, kerrotaan avin tiedotteessa. Viraston mukaan kunniamerkin saajat edustavat monipuolisesti tämän päivän äitejä sekä ansioidensa että ikänsä puolesta. Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Palkittava voi olla myös vähemmistöryhmien edustaja. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Satakunnassa esitykset tehdään Lounais-Suomen aville.