Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

”Munavaunuharrastajat” kokoontuvat Nakkilan Verstaalla – ”Iltakeskustelumme kulkeutuvat aina vaununkorjauspulmiin”

Nakkilassa kokoontuu viikonloppuna SMV-kerho, eli ”munavaunukerho”. Nakkilan Verstaan pihaan on parkkeerattu viitisentoista ruotsalaista vanhanmallista asuntovaunua ja niiden ympärillä käy vilinä. On kaiken ikäisiä aikuisia, lapsia ja lemmikkejä. Näyttäviä autoja ja vaunuja on saapunut joka puolelta Suomea. Ideana tapaamisissa on yksinkertaisesti yhdessäolo. Kerhon perinteisiin kuuluu lauantain kello kahden ”pitkä pöytä” jolloin kaikki tuovat pöytänsä ja ruokansa yhteen, kertovat yhdistyksen aktiivit Mari Nevala ja Minna Tolonen . Yleensä tapaamisilla on teema kuten sirkus tai merirosvot, mutta nyt sellaista ei varsinaisesti ole. Tapaaminen on järjestetty melko lyhyellä varoitusajalla. Vaunut on tehty pääasiassa 1950- ja 1960 -luvulla. Niiden omistajat ovat autoharrastajia, sillä vaunut vaativat usein pientä laittoa. Moni on kunnostanut vaununsa lattiasta kattoon.