Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Tanssiorkesteri aikoo panna taas suulin soimaan – tansseihin lähtijä voi huoletta jättää kravatin kotiin

JL Bandillä eli Jyri Lähteenlahden yhtyeellä on missio. Se haluaa elvyttää suulitanssit, vaikka siihen menisi kesä jos toinenkin. Yhtye tanssittaa väkeä ensi perjantaina Uotilantörmän suulissa jo kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla eli kaksi vuotta sitten lippuja myytiin 33. Viime vuonna määrä kaksinkertaistui, ja tänä vuonna soittajat odottavat suuliin yli sataa tanssijaa. He myös toivovat, että tanssijat tulisivat pyörähtelemään vanhan suulin lattialankuille terveinä. Suulitansseissa on aina oma taikansa. Yhtyeen rumpali ja taustalaulaja Juha Siirto kertoo, että parasta on tunnelma. – Ravintola on intiimimpi, koska se on pienempi tila, mutta suulitanssit ovat rennompia. Ihmiset eivät välttämättä tule kravatti kaulassa, vaan sinne voi tulla ihan lenkkareilla ja sortsit jalassa, Siirto kertoo. Siirto tietää myös, että suulitansseihin tullaan ennen kaikkea tanssimaan, ei juomaan Koskenkorvaa nurkan taakse. Soittajien kannalta se on mukavaa, koska loppuillasta humalaisia on vain vähän – vähemmän kuin ravintolaillan jälkeen. Suulitansseissa soittajat ovat huomanneet myös sen, että ihmiset useimmiten tuntevat toinen toisensa. – Me tunnemme yleisön ja yleisö tuntee meidät. Se myös tietää, mitä me soitamme. Yhtye on soittanut samalla kokoonpanolla jo muutaman vuoden. Työnjako on sellainen, että Jyri Lähteenlahti ja Jorma Lamminen laulavat ja soittavat kitaraa, ja Lamminen soittaa lisäksi koskettimia. Pasi Lähteenlahti soittaa bassoa ja Juha Siirto rumpuja. Lisäksi Siirto laulaa taustoja. Soittaminen on kaikille vain harrastus, mutta Siirto kertoo tehneensä joskus aiemmilla vuosikymmenillä keikkaa myös puoliammatikseen. Hän laskee olleensa mukana lähes kymmenessä eri kokoonpanossa ja tuuranneensa lisäksi lukuisia orkestereita. Nykyisin Siirto on jo eläkkeellä, mutta soittamista hän ei aio lopettaa. Hänelle se on terapiaa – aivan kuten maalaaminenkin. Orkesteri on hitsautunut hyvin yhteen, ja koko porukka on samanhenkistä. Siis millaista? – Se on sellaista, ettei kaikista pienistä virheistä välitetä. Huumorilla mennään, eikä ole niin nokonnuukaa, jos menee ääni väärin. Yhtye soittaa musiikkia laidasta laitaan, tanssimusiikkia humpasta rokkiin. – Räppiä ei ole ruvettu soittamaan eikä ruveta, Siirto vakuuttaa. Hän itse nauttii eniten lattareista, muun muassa cha chasta ja rumbasta. Keikkailemassa miehet käyvät nykyään harvakseltaan, mutta lähtevät aina yhtä mielellään, kunhan joku pyytää. Kesä on kuitenkin ollut hiljaista keikkarintamalla, sillä korona vei kaikki sovitut esiintymiset. Onneksi edes osa niistä on saatu siirrettyä syksyyn. Vaikka keikkailu on mukavaa, se on myös raskasta. – Ei se soittaminen, vaan se roudaaminen! Ei sitä huomaa siinä, mutta seuraava päivä menee melkein kalsarihommiksi. Ei tee mieli lähteä minnekään, Siirto nauraa. Suulitansseissa miehet lupaavat soittaa neljä 45 minuutin settiä eli välissä on aina vain vartin tauko. Se käy jo työstä. Suulitanssit Uotilantörmällä Harjavallassa perjantaina 28. elokuuta kello 20.