Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Tulospalvelu

Sydän-Satakunta palvelee koko vaali-illan: Tulospalvelu kertoo ääniharavat, pudonneet ja yllättäjät

Sydän-Satakunta seuraa vaali-illan tapahtumia oman levikkialueen näkökulmasta. Tulosten selvittyä kysymme kommentteja alueen ehdokkailta. Seuraamme vaalien tulosta pitkälle sunnuntai-iltaan saakka. Eduskuntavaalien tuloksia voi seurata myös suoraan Sydän-Satakunnan verkkopalvelusta. Alman tulospalvelu välittää sunnuntai-iltana ääntenlaskennan kaikki vaiheet reaaliaikaisesti Alman uutissaiteilla. Tulospalvelu aukeaa sivuilla heti ennakkoäänten julkistuksen aikaan iltakahdeksan jälkeen, kun vaalihuoneistot sulkeutuvat. Palvelu päivittyy aina siihen asti, kun viimeinenkin ääni on laskettu. Senkin jälkeen tulospalvelu pysyy Sydän-Satakunnan verkkopalvelussa usean päivän ajan, jotta oman ehdokkaan tai puolueen äänimääriä voi tutkia tarkemmin. Tulospalvelusta näkee puolueiden kannatusprosentin ja sen muutoksen edellisiin vaaleihin verrattuna sekä tietenkin puolueen saavuttaman paikkamäärän ja sen muutokset edelliseen kertaan. Lisäksi tulospalvelu listaa läpi menneet ja varalle jääneet ehdokkaat sekä heidän äänimääränsä. Tulospalvelussa on myös haku, jonka kautta voi etsiä kenen tahansa ehdokkaan äänimäärät. Ehdokkaan nimeä klikkaamalla pääsee tulospalvelun kautta suoraan Alman vaalikoneen tietoihin ja ehdokkaan siellä olevaan profiiliin. Kuka pärjää omalla alueella? Paikallisen tilanteen tulospalvelusta saa valitsemalla omasta vaalipiiristään oman kunnan ja jopa äänestysalueen tiedot. Äänestysalueittain näytetään ehdokkaiden saamat äänimäärät ja puolueiden kannatus sekä äänestysprosentti. Tulospalvelu näyttää tuoreeltaan myös miltä näyttävät uuden eduskunnan nuorimmat ja vanhimmat edustajat sekä koko eduskunnan ikä- ja sukupuolijakauman. Palvelu sijoittaa uudet kansanedustajat myös arvokartalle konservatiivi-liberaali sekä oikeisto-vasemmisto -akseleille. Tiedot perustuvat ehdokkaiden vastauksiin Alman vaalikoneessa. Tulospalvelusta voi myös heti tarkistaa, mitä mieltä uusi eduskunta on esimerkiksi vanhempainvapaan jakamisesta tai perustulosta sekä yli kahdestakymmenestä muusta vaalikoneessa kysytystä teemasta.