Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mustakynän pakina: ”Jos oli huono urheilija, niin oli ihan paska ihmiseksi – eikä sellaisesta ikinä tullut mitään”

Tulipahan mieleeni kun tv:tä lepolamppuna tuijottelin, että oli mullakin aikanaan koulunkäyntiavustajia, kouluvalmentajia ja opinto-ohjaajia. Ehkä tärkein niistä oli naapurin Aksu, jonka kanssa vaelsimme kylän alakouluun vähän väliä painia, nyrkkeilyä ja muuta reipasta harrastaen. Puihin kiipeämiset vaan ottivat niin paljon aikaa, että alakoulun opettaja avusti asioitamme joskus jopa vyöhihnalla. Ja siitä olen muistanut isona ihan kiittää ja henkseleitä käyttää. Pakkanen oli myös hyvä koulunkäyntisavustaja. Kun oli kolmekymmentä astetta pakkasta, niin reippaasti siinä pisteli huopikkaillaan koululle ja suoraan sisälle asti. Aina ei huomannut jäädä edes jonottamaan muiden kanssa. Sitten kun siirryimme kirkonkylään koulua käymään, niin pääsimme oikein linja-auton kyydissä sinne ja usein takaisinkin melkein koko matkan. Joskus piti poistua jo muutamaa kilometriä ennen kun myös nuoriso-ohjaajana toimiva linja-autonkuljettaja niin niskasta puristaen vaati. Jo silloin ei oikein suvaittu esiintymistäni, ja se koski myös muuta kuin runoutta. Kouluvalmentajista paras oli tietysti muuan voimistelun- ja matematiikanopettaja. Siinä ei aina tosin tiennyt kumpi tunti oli menossa, mutta kävihän se niinkin. Jos piti rekillä mennä viisi kiepausta, niin se oli kuusi eikä kaksi, ja jos piti juosta kolme kilometriä, niin se teki kolmetuhatta kaksisataa metriä vähintään ja hiihdossa vielä enemmän. Jos oli huono urheilija, niin oli ihan paska ihmiseksi – eikä sellaisesta ikinä tullut mitään. Ja jos oli köyhä, niin oli surkea kommunisti, joka pitäisi ampua tai viedä Venäjälle. Näillä mielipiteillä tämä kouluvalmentaja oli hyvin monipuolinen yli-ihmisopettaja. Siinä tuli samalla historiaa ja maantietoakin opittua. Silloin oli koulu kovempi ja oppi selkeämpi ja valmentajat vaativimpiakin. Mutta jos oli oikein hyvä opettaja, niin sitä istui vaikka ruotsin tunnilla ihan mielellään. Sitä oppia ei ole juurikaan tarvinnut meikäläinen mutta muistoja kylläkin. Niinpä kauniilla, viattomalla kaipauksella vieläkin muistelee Riitta-nimistä ruotsinopettajaansa suomenkieltä lehteen tyrkyttävä elämänkoulun alioppilas O. Peltonen