Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Taistelu tuulimyllyjä vastaan – sotaorpojen asemasta on vaiettu

MIELIPIDE Ensi sunnuntaina (17.5.) muistetaan jälleen kaatuneita, mutta tällä kertaa ehkä ei perinteisin tavoin seppeleen laskulla sankarihaudoille. Muistaminen on kaunis tapa, mutta ei se silti auta kaatuneiden lapsia. Sotaorvot elivät lapsuutensa epävarmuuden ilmapiirissä. Valvontakomission majaillessa Helsingissä ja sotaoikeudenkäyntien ollessa ajankohtaisia sodan hävinnyt Suomi vaikeni kipeistä sotamuistoistaan. Yhteiskunnassa vallitsi hiljaisuuden kulttuuri, sanaton sopimus siitä, ettei sodan aiheuttamista menetyksistä puhuta. Sotaorvot kokivat tämän hiljaisuuden vaikeana, sillä heille se tarkoitti, ettei isästä voinut puhua. Sodan jälkeisen vaikenemisen kulttuurin aikana useimmista sotaorvoista tuli näitä maan hiljaisia, joilla ei ollut voimaa eikä kykyä pitää ääntä itsestään. Me opimme olemaan yhteiskuntakelpoisia, mutta emme osanneet valvoa omia etujamme. Meidän on ollut myös vaikeaa pyytää apua ja olla riippuvaisia muista. Aivan kuten nytkin riskiryhmäläisten kotikaranteenin aikana. ”Meidän on ollut myös vaikeaa pyytää apua ja olla riippuvaisia muista. Aivan kuten nytkin riskiryhmäläisten kotikaranteenin aikana.” Sotaorpojen asemasta on vaiettu lehdistössä ja viranomaistaholla vielä 2000-luvulla. Miksi sotaorvot on unohdettu täydellisesti niin kuin heitä ei olisi olemassakaan? Kaikkia muita sodassa kärsineitä on muistettu paitsi ei sotaorpoja. Valtion puolesta esimerkiksi kuntoutusta saa viisi eri ryhmää, jopa karjan evakuointitehtäviin osallistuneet miehet. Valtion tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2019 eduskunta äänesti kahdesta aloitteesta, jotka sisälsivät muun muassa esitykset sotaorpojen asettamiseksi yhdenvertaiseen asemaan muiden sodistamme kärsineiden kanssa. Hallituksen johtoviisikko kannattajineen jyräsi esitykset tylysti nurin, sillä vain runsas kolmannes asettui tukemaan sotaorpokuntoutusta. Kysymys on arvovalinnoista. Onko päättäjien arvopohja jollakin tavalla hukassa? Olisi suotavaa, että eduskunta saattaisi sotaorpojen aseman oikeudenmukaiselle tasolle vielä tämän hallituskauden aikana, sillä tiimalasissa alkaa hiekka olla jo aika vähissä. Toisinaan tuntuu siltä kuin taistelisimme epätoivoisesti tuulimyllyjä vastaan, kuten surullisen hahmon ritari, Miguel de Cervantesin klassikkoromaanissa, Don Quiote , joka päätti lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja. Aikansa vapaasti riehuttuaan hänenkin suurin intonsa hiipui ja häipyi vähitellen viruksen tavoin taivaan tuuliin. Olisihan se melkoinen yllätys, jos ovikelloa soittaisi joku keräyslipas mukanaan ilmoittaen suorittavansa valtakunnallista vuosittaista keräystä sotaorpojen hyväksi! Turha toivo? Tuulimyllyn siivet vonkuvat tuulessa edelleenkin samaan malliin kuin jo 1600-luvun alussa ritari don Quioten aikana ilman pienintäkään häivähdystä toivonkipinästä. Maassamme on tosin tällä poikkeuksellisen vaikealla hetkellä monia muita ja vakavampiakin ongelmia ratkaistavana. Välittömän avun tarvitsijoita on valtava määrä ja heidän toiveensa on kaikkea muuta kuin mitä aikoinaan maan hiljaisten. On siinä hallituksella pähkäilemistä, kuinka se kohtelee näitä ryhmiä tasapuolisesti myös vain rahanjakoa sähläävien tahojen avustuksella. Onhan heidän epämääräisistä ja arveluttavista jakoperusteista tehty jo useita kanteluita oikeuskanslerille. Eihän hallitus ole pystynyt ratkaisemaan vuosien vatuloinnin jälkeen edes niinkin yksinkertaista asiaa kuin asettamaan sotaorvot yhdenvertaiseen asemaan muiden vastaavien ryhmien kanssa. Kun työntekijöitä irtisanotaan ja lomautetaan, yrittäjiä sinnittelee vararikon partaalla ja valtion piikin ollessa auki, velkakatto vuotaa kuin seula ”elvytysseteleistä” nyt puhumattakaan. Lieneekö arvokkaampi kuin ”vappusatanen”? Epäilen, että taistelu tuulimyllyjä vastaan jatkuu vielä itse kunkin omien intressiensä puolesta hamaan tulevaisuuteen. Kaikista mieltä painavista murheista huolimatta ylipäällikkö Sauli Niinistön lohduttavin sanoin: ”kyllä me tästä selvitään”. Matti Collin Harjavalta