Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Arantilan rannassa näkee monenlaista koukutusta

Nakkilan Lohirannan uusi pysäköintialue on osoittanut tarpeensa. Lauantaina miltei joka ruutu oli täynnä kalastajien ajopelejä. Lisää autoja oli pysäköitynä joen toiselle puolen tien viereen. Lohijoki ja Nakkilan kunta ovat laittaneet paikkoja hyvään kuntoon kävijöiden viihtyä, vahvistaa Jyri Pihlajamaa , joka tuli kevään ensimmäiselle kalastusreissulle Satu Valtasen kanssa Loimaalta. – Täällä on todella tehty hyvää työtä kalastajien ja muidenkin liikkujien eteen. Rantalavan terassi on talven aikana näköjään uusittu ja rantapusikoita siistitty, Pihlajamaa havainnoi virittäessään putkiperhoa siimaan. Uutta lupaa Pihlajamaa ei vielä tarvinnut, viime kesänä hankittu vuosilupa on vielä voimassa. Kymmenkunta kertaa joelle kesässä etsiytyvän kannattaa laskea tarkkaan, tuleeko vuosi- vai päivälupa edullisemmaksi. Saalis toki houkuttelee palaamaan rannalle. Istutetut kirjolohet pitävät mielen virkeänä ja kalastajat särpimessä, mutta halutuin saalis on meritaimen. – Viime kesänä saalista tuli lukumääräisesti vähän, mutta 5,8 kiloa painanut taimen huipensi kauden. Tällä kerralla mies aloittaa kellertävän vihertävällä putkiperholla. Itse hän ei ole sitä tehnyt. Kalastuspiireissä on luottotekijät, joilta ottivieheet hankitaan. Kokemäenjoen varteen rakennetut taukopaikat laavuineen ovat Pihlajamaan ja Valtasen mieleen. Eväänä päivämatkoilla heillä on aina "hyviä voileipiä" ja makkaraa. – Useimmiten mustaamakkaraa, mutta jokin makkarapaketti ainakin. Nuotiopaikat ovat kovassa käytössä. Vavat alkavat olla valmiina tositoimiin, mutta Satu Valtanen on ehtinyt jo käydä kiinni koukkuun tosissaan. Hän ei tällä kertaa käy rannalle pyytämään, työkalun nimi on virkkuukoukku. – Olen enemmän pilkkinaisia, talvella ongin jäältä mielelläni, Valtanen sanoo ja musta pöytäliina alkaa hahmottua pyöreään muotoonsa kauniine kuvioineen. – Joku päivä minä vielä hänetkin houkuttelen rantaan asti siimaa kiristelemään, Pihlajamaa sanoo ja ottaa porilaiselta Tommi Martinilta vapautuneen paikan rannalta tämän siirtyessä seuraavaan asemaan. Kuokkavieras -sarjassa toimittaja lyöttäytyy erilaisiin seurueisiin kyselemään kuulumisia ja mikä milloinkin puhuttaa.