Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Pääkirjoitus: Uudet kansallispuistot ajavat vanhojen ohi – Puurijärven ja Isosuon palveluvarustukseenkaan ei tahdo riittää rahaa

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto on palvellut matkailijoita ja luontoharrastajia 25 vuoden ajan. Torstaina puistoa juhlistetaan seminaarilla Huittisissa ja yleisötilaisuudella Kärjenkallion lintutornilla Kokemäellä. Kansallispuistoa oli suunniteltu Puurijärvelle jo paljon aikaisemmin, ainakin 1960-luvulta lähtien puhuttiin mahdollisesta luonnonpuiston perustamisesta. Alkuaikoina puistoajatuksella oli vastustajiakin, mutta 25 vuotta sitten hanke saatiin maaliin varsin kivuttomasti. Kansallispuiston perustaminen oli varsin iso hanke. Puistoon rakennettiin palveluvarustusta, jonka avulla sinne saatiin houkuteltua luonnosta kiinnostuneita ihmisiä. Odotukset matkailuyrittämisen kasvulle olivat suuret. Kansallispuisto nähtiin tärkeänä myös alueen kehittämiselle. Ajat ovat muuttuneet reilussa kahdessa vuosikymmenessä. Näyttää siltä, ettei Metsähallituksella ole varoja puiston kehittämiseen, nykyisen varustuksen kunnossapitokin tuottaa vaikeuksia. Siitä kyseenalainen esimerkki on taannoinen Ronkansuon pitkospuureitin purkaminen. Kansallispuiston perustaminen oli luontoarvojen säilymisen kannalta hyvä asia. Huonoa on se, ettei alueen kehittämiseen yleisölle houkuttelevammaksi ole juuri riittänyt varoja. Näyttää siltä, että valtiolla on kyllä haluja perustaa koko ajan uusia kansallispuistoja, mutta vanhat tuppaavat jäädä oman onnensa nojaan. Tämä ei ole mitenkään järkevää toimintaa.