Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Paluumuuttaja-Puustellit hakivat Prehtiltä väriä pihaansa – samettikukat Terttu Puustelli kasvattaa itse

Kokemäkeläiset Terttu ja Hannu Puustelli ovat poikenneet Prehtin puutarhalle ostoksille. He ovat keränneet laatikkoon jo riippapelargoneja ja daalioita, mutta vielä pitäisi löytää vähän muratteja ja ehkä yksi amppeli. Puustellit poikkeavat Prehtillä joka kesä. He muuttivat takaisin Korkeaojalle eläkepäivien viettoon kuusi vuotta sitten Hannun jäätyä eläkkeelle. – 30 vuotta asuimme muualla, ensin Anjalankoskella, sitten Oulaisissa ja viimeksi Kankaanpäässä, Hannu Puustelli kertoo. Nykyisin Puustellit asuvat kahta kotia, sillä heillä on rivitaloasunto Harjavallassa ja kolmen hehtaarin pientila Korkeaojalla. Talo on Hannun mummun miehen rakentama, ja vain parin kilometrin päässä Puustellien entisestä yhteisestä kodista. – Olemme olleet ehkä viisi yötä Harjavallassa tämän kuuden vuoden aikana, Hannu Puustelli naurahtaa. Paluumuutto oli mieleinen myös vaimolle, joka on kotoisin Kullaalta. Hän kertoo nauttivansa ennen kaikkea Korkeaojan pääskysistä, jotka tulevat tervehtimään isäntäväkeä aina aamuisin. – Rakastan sitä paikkaa, Terttu Puustelli myöntää. Pääskysten lisäksi isäntäväkeä vastassa on aina Kekkuli-kissa. – Se oli Toivo Onni, mutta siitä tuli sitten kuitenkin Kekkuli, Terttu Puustelli nauraa. Prehtiltä Puustellit hakivat väriläiskiä pihaansa. Terttu Puustelli kertoo kasvattaneensa itse 120 samettikukkaa, mutta jotain punaistakin pihaan piti vielä saada. Yrittäjä Outi Prehti-Vedenpää kertoo, että erityisen paljon puutarhalta on tänä keväänä haettu tomaatintaimia, olkikukkia ja näyttäviä petunia-amppeleita. – Tomaattia oli 19 lajiketta, ja yrttejä noin 50. Moni tulee kaukaakin yrttien takia, yrittäjä kertoo. Alkukesän helteet saivat aikaan sen, että asiakkaita piti aluksi jopa vähän toppuutella ostostensa kanssa, sillä osa kasveista on hyvin hallanarkoja. – Yleensä touko- ja kesäkuun vaihteessakin on vielä muutama hallayö, Prehti-Vedenpää muistuttaa. Kasveilla ei ole hädän päivää, jos ne istutetaan esimerkiksi lasitetulle parvekkeelle, mutta muualla niitä voi joutua vielä peittelemään. – Moni asiakas ostaakin taimia sillä mielellä, että laittaa sitten harson päälle, jos tulee yöpakkasia, Prehti-Vedenpää kertoo. Kuokkavieraissa-sarjassa toimittaja lyöttäytyy erilaisiin seurueisiin jutustelemaan ja kuuntelemaan, mikä milloinkin puhuttaa.