Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Mielipide: Kun tehdään helposti ja halvalla, tulee sutta ja sekundaa

MIELIPIDE Sisäilmaremontti valmistui yhdessä satakuntalaisessa koulussa runsaassa vuodessa. Lähes vuosi sitten kuulin rakennusmieheltä, että kun lähdettiin tutkimaan rakennusta, jouduttiin menemään ylhäältä alas asti kerros kerrokselta, kunnes tuli pohjakerros vastaan. Vaikka rakennusmiehillä oli täydellinen suojaus päällä, heidät käskettiin sieltä ulos. Pohjakerros oli mustana erilaista mönjää, joka oli muodostunut kosteuden ja erilaisten sienien ja mikrobien sekoituksena. Rakennuksen niin sanottu sisäilmaremontti, tehtiin huolella ja mattojen uusimiseen asti. Kaikki pinnat kuivattiin ennen kuin mitään uutta laitettiin päälle. Se sisäilmaremontti tuli maksamaan 4,5 –5 miljoonaa euroa. Se tehtiin huolella, ettei taas tarvitse tehdä uudelleen samaa remonttia samalla hinnalla vuosikymmenien kuluttua! Nyt olen saanut lukea useista tiedotusvälineistä, että sisäilmaongelmia liioitellaan! Niin tietysti, kun taantuma on tulossa ja rakennuttajat tarvitsevat töitä. Ystäväni opettaja, on vaikeasti sairastunut työpaikallaan homekoulussa ja joutui jäämään rakastamastaan työstä ennenaikaiselle eläkkeelle. Hän kärsii siitä vieläkin, vaikka asuinympäristö on Suomen puhtaimpia ja aviomies on lääkäri, jonka kanssa he yhdessä harrastavat metsäretkeilyä puhtaassa maastossa. Kun nyt Yhteisellä tiellä kulkijat haluavat väkisin lunastaa vaalilupauksensa ja rakennusammattilaiset ovat asialla, on teillä kaikilla oma lehmä ojassa. Kokemäen seurakunnan varat eivät tuohon huolelliseen sisäilmaremonttiin riitä ja teidän ansiostanne eroaa joka kuukausi Kokemäen seurakunnasta maksajia. Kun vuosi vaihtuu, tulen ilmoittamaan lehdessä, paljonko teidän vaalilupauksenne on maksanut seurakunnalle euroissa. Saatte sen lukea joka vuosi, niin kauan kuin maksatatte vaalilupauksianne seurakuntalaisilla. Oletteko ymmärtäneet, että kirkkoherran ja seurakunnan taloustoimiston on toimittava kirkkolain mukaan? Kirkkoneuvosto ei ole ompeluseura, jossa päätetään tuosta vain jotakin. Teidän päätöksiänne ohjaa laki, eivät teidän mielipiteenne.