Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Tulospalvelu

Pieni tippa verta kertoo, kuinka terve olet

Kokemäkeläinen Anitta Achren odottaa vuoroaan Kokemäen apteekissa. Achren on tullut apteekkiin tarkistuttamaan kolesterolinsa, kun siihen tarjoutui oiva tilaisuus. – Viimeksi olen mittauttanut, kun jäin eläkkeelle puolitoista vuotta sitten. Aina käyn, kun tulee tilaisuus, Achren sanoo. Toimenpide ei kestä kauan, sillä Satakunnan sydänpiirin terveydenhoitaja Kyllikki Naskali ottaa Achrenilta pienen tipan verta sormenpäästä ja pyytää odottamaan kolme minuuttia. Sen jälkeen tulos on selvillä. Achrenilla ei ole syytä huoleen, sillä tulos on hyvä. Sydänpiirin kiertueilla katsotaan ainoastaan kokonaiskolesteroli. Sen suositusarvo on alle viisi. Odotellessaan tulosta Naskali kyselee Achrenin ruokailutottumuksia. Achren vakuuttaa syövänsä terveellisesti. Naskali muistuttaa, että pruuvaamalla omaa ruokavaliotaan voi vaikuttaa myös kolesteroliarvoihinsa. Naskali kiertää Satakuntaa suunnilleen kerran viikossa. Keskiviikkoisin hän ottaa ihmisiä vastaan sydänpiirin toimistossa Porissa. Tiistaina Kokemäen apteekissa käy väkeä niin paljon, että omaa vuoroa pitää hetki jonottaa. Naskali on mielissään siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita omasta terveydestään. Sydänpiirin mittauksiin on myös helppo tulla. – Tähän pääsee ilman ajanvarausta, ja samalla saa ohjausta ja neuvontaa, Naskali kertoo. Kokemäkeläisiä kiinnostivat eniten kolesterolimittaukset, mutta osa halusi mittauttaa myös verensokerinsa tai verenpaineensa. Lisäksi Naskali tarkisti päivän aikana muutaman maksa-arvon. Jos esimerkiksi verenpainemittauksen tulokset ovat hälyttäviä, terveydenhoitaja ohjaa omaan terveyskeskukseen seurantamittaukseen. Kiertueilla seurantamittauksia ei pystytä tekemään. – Yksi mittaus ei aina kerro koko totuutta. Onkin hyvä, että ihmiset mittaavat verenpaineitaan myös kotona ihan kaikessa rauhassa. Työssään Naskali on nähnyt yhtä jos toista, joten ihan mistä tahansa hän ei enää hämmästy. Hänen mielestään ihmisillä on paljon tietoa esimerkiksi siitä, mikä kolesteroliin vaikuttaa. Toisaalta hän tapaa työssään aina välillä myös ihmisiä, jotka eivät ole koskaan mittauttaneet kolesteroliarvoaan. Kuokkavieraissa-sarjassa toimittaja lyöttäytyy erilaisiin seurueisiin jutustelemaan ja kuuntelemaan, mikä milloinkin puhuttaa.