Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Tällaiset asiat puhuttivat helmikuussa 1980: Kemirassa otettiin käyttöön erikoislannoitetehdas, abit viettivät penkkareita ja motelliin valmistui squash-halli

Harjavalta -lehti 21. helmikuuta 1980 oli tiukasti hetkessä kiinni: Avausaukeamalla kerrottiin muun muassa kolmen paikkakunnan, eli Harjavallan, Kiukaisten ja Nakkilan penkkareista. Uutisessa mainittiin, että koulu tosin oli jo loppunut aikaisemmin ja ylioppilaskirjoituksetkin olivat jo hyvässä vauhdissa. Lehti huomioi myös Kemira Oy:n erikoislannoitetehtaan vihkiäiset. Uuden tehtaan investointikustannukset olivat 4,5 miljoonaa markkaa. Mikropiireillä varustettu laitos vaati kahdeksan hengen käyttöhenkilöstön. Henkilökuntaa oli koulutettu Kemiralla sekä Porin ammattikoulussa, lehti uutisoi. Tehtaan vuosituotanto oli 50 000 tonnia erilaisia puutarha- ja hivenlannoitteita. Nakkilan seurakunnassa puolestaan pidettiin yksityinen piispantarkastus. Arkkipiispa Mikko Juva vieraili muun muassa J. W. Suominen Oy:ssä sekä Nakkilan yläasteella ja lukiossa. Uutisen mukaan arkkipiispa kyseli kovasti seurakunnan leirikeskuksesta ja sen tiloista. Seurakunnan edustajat puolestaan totesivat, että Merimaa on sisäänajovaiheessa, eikä kokemusten pohjalta ole voitu tehdä varsinaista käyttöohjelmointia, koska käyttö ei ole saavuttanut tarpeellista laajuutta. Harjavallassa Hiittenharjun motelli laajeni yhdeksännen kerran. Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi motelliin valmistuivat drinkkibaari ja 30 hengen kabinetti. Asiakaspaikkojen määrä kasvoi 245:sta 458:ään ja huoneiden määrä 20:sta 55:een. Lehti uutisoi myös, miten Harjavallan oli valloittanut uusi, tehokas kuntoilumuoto, seinäpallo. Vuoden 1980 alussa Hiittenharjun motelliin valmistunut squash-halli oli saanut kuntoilusta kiinnostuneet jo liikkeelle. – Kun puolen tunnin pallon perässä juoksemisen jälkeen siirtyy uuteen, siistiin saunaan ja suihkun jälkeen pulahtaa uima-altaan 21-asteiseen veteen, niin tulee ihan väkisin niin virkeäksi, että murheet ja arkiset asiat unohtuvat varmasti, Harjavalta -lehdessä kirjoitettiin. Kiikan kunta puolestaan tarjosi Harjavallan kaupungille omistamiaan Satalinnan sairaalan sairaansijoja. Kiikka oli valmis myymään omistamistaan neljästä sairaansijasta kolme. Yhden se jättäisi Satakunnan keskussairaalan kuntainliiton lunastettavaksi. Harjavalta ei kuitenkaan ollut halukas ostamaan niitä. – Satalinnan ja keskussairaalan fuusion jälkeen tilanne on nimittäin olennaisesti muuttunut, eikä sairaansijoja ole järkevää ostaa. Mikäli kaupunki lähivuosina tarvitsee sairaansijoja, niitä voidaan lunastaa keskussairaalakuntainliitolta. Terveyskeskuksen vuodeosaston rakentaminen tulee myös vaikuttamaan Satalinnan käyttöä alentavasti, uutisessa kerrottiin.