Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Nykyihmisen ongelma: Kannattaako vanha korjata vai ostaa tilalle uusi? "Korjaajan mukaan lasku tulee, kun ehditään klapuja kirjoittaa"

Tätä kolumnia kirjoittaessani olen kotona, ja odotan kodinkonekorjaajan saapumista. Ensinnäkin on hienoa, ettei ala ole kokonaan nykyisessä kulutusyhteiskunnassa kadonnut, ja toiseksi on kuluttajalle hienoa, miten nopeasti avun tarvittaessa saa. Edellisiltana rikkoutunut pyykkikone elvytettäneen alle 36 tunnin sisällä. Nopea toiminta on eduksi: Muussa tapauksessa olisin saattanut alkaa jo pohtia, kannattaako kymmenisen vuotta vanhaa konetta korjata vai pitäisikö hankkia sen tilalle kokonaan uusi. Veikkaan, että samaa kysymystä miettii moni muukin, kun jokin kodin perustarvikkeista – esimerkiksi televisio, uuni tai tiskikone – rikkoutuu. Kaukana lienevät ne ajat, jolloin kodinkoneet rakennettiin kestämään. Haluan olla väärässä, kun sanon, ettei yli kahtakymmentä vuotta kestäviä kodinkoneita enää saa, sellaisia joita vielä lapsuudessani laitteet olivat. Toki sille ei ole välttämättä tarvettakaan: Hinnat ovat pudonneet noista ajoista niin huimasti, ettei korjaaminen välttämättä ole mielekästä. Luonto siitä silti kiittää. Hyvä esimerkki aiheesta on televisio, joka rikkoutui muutama vuosi sitten. Ääni kuului, mutta kuvaruutu pysyi mustana. Television huolto olisi mennyt vielä takuuseen, mutta liikkeessä vastaus oli yksiselitteinen: Rikkoutunutta osaa ei kannata vaihtaa, ja minulle tarjottiin sen sijaan kokonaan uutta televisiota. Tietenkin olin tilanteen saamasta käänteestä mielissäni. Mieluummin otin kokonaan uuden laitteen sen sijaan, että miettisin, oliko ostamani televisio maanantaikappale, josta hajoaa pian joku muu osa. Luonto tuskin jakoi mielipidettäni. Sama tilanne on tietenkin nyt myös pesukoneeni kanssa. Kannattaako vanhaan koneeseen sijoittaa enää montaa kymppiä, kun uudenkin saa kohtuulliseen hintaan? Kysymyksiä, joiden kanssa nykyihminen monesti painii. Ei pidä ajatella, että vastustaisin uuden ostamista. Päinvastoin, olen mielissäni, että tarvittaessa saan uuden kodinkoneen omalta paikkakunnalta, samana päivänä ja paikalleen asennettuna. Mutta mikä oli yllekirjoittaneen pyykkikoneen saama diagnoosi ja hoito? Se sai jatkoaikaa, mutta toistaiseksi on vielä auki, mihin hintaan. Korjaajan mukaan lasku tulee, "kun ehditään klapuja kirjoittaa."