Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Peipohjan kyläyhdistys tallettaa paikalliset muistot kirjasarjaksi

Peipohjan kyläyhdistys on käynnistämässä kirjahanketta. Tavoitteena on tallentaa ihmisten muistoja ja paikallishistoriaa. Puheenjohtaja Sirpa Björkbacka kertoo, että yhdistyksen kirjatyöryhmässä on pohdittu kolmeakin eri aihetta, joista voisi syntyä kirja tai kirjanen. – Peipohjan koulu, rautatieasema ja Peipohjan raitin liikerakennukset ovat ainakin sellaisia. Olemme ajatelleet, että ensimmäinen kirjanen keskittyisi kouluun. Kyläyhdistyksessä uskotaan, että aineistoa kuhunkin kirjaan kyllä on riittävästi olemassa. Nyt tarvittaisiin vain lisää haastattelijoita ja tarinoiden tallentajia. Myös se on auki, kuka kirjoittaa tarinat puhtaaksi. – Meidän on tarkoitus tehdä facebook-sivu, jonne jokainen voisi kirjoittaa itse muisteluja. Ensi viikolla sellainen saadaan aikaan, puheenjohtaja vahvistaa. Peipohjan kyläyhdistys järjestää Kokemäen jäähallilla 22. helmikuuta laskiaistapahtuman, jossa on myös tarkoitus kertoa kyläläisille kirjahankkeesta. Puheenjohtaja uskoo, että kaikki kirjat saadaan tehtyä, jos vain ensimmäinen saadaan aikaiseksi. Kaksi muuta tulee jo helpommin. Kirjalla ei ole lukkoon lyötyä aikataulua, mutta sen ilmestyminen voisi olla ensi vuoden suunnitelmissa. Yhdistys on perustanut kirjatyöryhmän, johon kuuluvat Marjatta Sutinen , Eija Nuosiainen , Olli Perttula , Antti Perkola ja Keijo Koskinen . Peipohjan koulusta kertovaan kirjaan toivotaan koulua käyneiden muisteluksi sekä ekaluokkalaisten luokkakuvia. Myös koulun 100-vuotishistoriikista uskotaan olevan apua kirjan tekemiseen, samoin arkkitehtiopiskelija Suvi Perttulan tekeillä olevasta harjoitustyöstä, joka käsittelee koulun rakennushistoriaa.