Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Kokemäen pop up -tapahtuma saa taas jatkoa ensi vuonna

Yrityskehittäjä Tero Patoranta, tämän vuoden pop up -tapahtuma päättyi Kokemäellä torstaina. Miten tapahtuma tänä vuonna sujui? – Meillä on ollut ennätysmäärä toimijoita, 47, kun viime vuonna myyjiä oli 36 tai 37. Meillä on ollut ihan huikea some-näkyvyys, ja Pop up-julkaisu on saanut paljon kehuja. Tämä on tuonut paljon sellaista pöhinää, jota on vähän ehkä toivottu ja kaivattu. Tapahtumaa on jo myös korjattu viime vuoden palautteen perusteella, mutta aina on mietittävä, mitä vielä pitäisi tehdä toisin. Nyt olemme todenneet, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Sellainen mielikuva tästä on jäänyt. Tapahtuma oli tänä vuonna pari päivää viime vuoden tapahtumaa lyhyempi, oliko mitta nyt sopiva, Kokemäen yrittäjien puheenjohtaja Tomi Suovanen? – Kyllä se varmasti oli, mutta alustavasti on jo ollut puhetta, että voisimme ehkä vieläkin tapahtumaa lyhentää. Alkuviikko on ollut jonkin verran hiljainen. Mietimme nyt, jos saisimme sitä vielä tiivistettyä, mutta useana päivänä se varmasti edelleen jatkuu. Uutta oli myös se, että tapahtumalla oli yhteneväiset aukioloajat. Oltiinko niihin tyytyväisiä? – Uskoisin, että oltiin. En ainakaan ole kuullut kumpaankaan suuntaan palautetta. Yhteiset pelisäännöt ovat hyvä juttu. Millaista palautetta kävijöiltä olette muuten saaneet? – Ihan positiivista palautetta. On ollut hyvää myyntiä, ja on kannattanut olla mukana tapahtumassa. Me teemme tapahtuman jälkeen taas palautekyselyn sekä yrittäjien että pop up -tapahtuman omille sivuille. Siellä voi kertoa, mikä oli hyvin, mikä huonosti. Järjestetäänkö pop up -tapahtuma myös ensi vuonna? – Kyllä. Toimintasuunnitelmassamme on, että ensi vuonna tapahtuma järjestetään jälleen. Ohjelmaa oli tänä vuonna paljon enemmän kuin viime vuonna. Mikä ohjelmanumero houkutteli eniten katsojia? – Aika tasaisesti on ollut väkeä, mutta ehkä enemmänkin olisi voinut olla. Viimeisessä tapahtumassa (Janne Mustosen taikashow) taisi olla eniten väkeä, ehkä 50–60 katsojaa. Sähköankerias houkutteli lapsiperheitä, ja Kauneimpia joululauluja oli laulamassa ehkä 20. Millainen maku sinulle tapahtumasta jäi? – Ihan hyvä maku. Tälle tapahtumalle on oma paikkansa. Nyt kun olemme toista vuotta harjoitelleet, ehkä se tästä hahmottuu sellaiseksi kuin sen pitää ollakin. Pitää olla toistoa, että se otetaan omaksi.