Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Ei sitä kaksikymppisenä eikä kolmikymppisenä arvannut, miltä tässä iässä tuntuisi

KOLUMNI Samalla kun tukka harmaantuu, olen yrittänyt ajatella sen tuovan jonkinlaista sisäistä elämänviisautta. No, toki sitä ainakin omasta mielestä tulee. Sen lisäksi tajuaa, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Tuo niin sanottu viisaus liittynee kokemusten karttumiseen. Jotenkin on alkanut tuntua iän karttumisen myötä, että on eräänlainen kokemusimuri. Toki tuonne kokemussäiliöön mahtuu paljon positiivisia onnen hetkiä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että miinukset tuppaavat syrjäyttämään plussat. Laulujen sanoittajat ovat tehneet useita kappaleita, joissa käsitellään eri ikäkausien tuntemuksia elämänmenosta. Vaikka tässä ei itse ole päässyt ihan pääteasemalle, niin tuntuu entistä enemmän siltä, että monessa laulussa on tavoitettu jutun juoni. Ei sitä kaksikymppisenä eikä kolmikymppisenä arvannut, miltä tässä iässä tuntuisi. Ehkäpä ikä tuo tullessaan eräänlaisen kyvyn herkistyä omien murheiden lisäksi myös muiden murheille. Epäilemättä jokainen tavoittelee jonkinlaista onnellisuutta. Yhtä varmaa on, että jokaisen asettama rima voi olla hiukan eri korkeudella. Yhtä todennäköistä on, että aina omien isojen tai pienten murheiden keskellä näyttää siltä, että noilla muilla menee paremmin. Kun on tämmöinen hölösuu, ajautuu tuon tuostakin erilaisiin keskusteluihin. Niissä voidaan ajautua helposti hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin. Siinä tulee usein huomanneeksi, että on sitä murheita muillakin. Olisikin joskus kiva tavata se henkilö, joka voi korvien heilumatta sanoa olevansa onnellinen vailla huolia. Sinällään tuskin se tieto, ettei muillakaan elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, helpottaa omaa oloa. Mutta niin kuin monessa muussakin tilanteessa, kyky puhua asioista ei haittaa. Yhtä selvää on, että puhe tarvitsee korvat, jotka kuuntelevat. Toivoa sopiikin, että moni omien murheidensa keskellä löytää ne sopivat korvat, joilla on kyky ja voimia kuunnella. Puhumalla eivät toki velat muutu saataviksi tai sairaudet terveydeksi, mutta silti mahdollisuus siihen on tärkeää. Ehkä ihan nuorena taisi kuvitella, että sitten joskus asiat ovat hyvin, ja voisi esimerkiksi eläköityessä asettua nauttimaan niitä leppoisia eläkepäiviä. Jotenkin vain on alkanut epäilyttää tuo. Ajattelenkin nykyään, että sellaisen ison pitempikestoisen onnellisuuden sijaan kannattaa nauttia yhdestäkin päivästä, jolloin ei ilmaannu näköpiiriin yhtäkään uutta murhetta. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja.