Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Näinhän ne palvelut kuntaliitosten myötä katoavat periferiasta

Hiidenkiukaiden viereltä Koronaviruksen keskiössä eläminen toi tärkeäksi puhtauden korostamisen. Jätehuolto on siitä esimerkki. Joskus puoli vuosisataa sitten jätehuolto merkitsi pahimmillaan roskien kippaamista naapurin tontille tai etäiseen metsään. Sen jälkeen tulivat määräykset pakollisesta liittymisestä kunnalliseen jätehuoltojärjestelmään. Meille tuli sen jälkeen vahvoja alan toimijoita. Lain velvoittamaa jätehuoltoa hoitaa 16 kunnan omistama yhtiö, jonka pääpaikka sijaitsee Forssassa, tai kuten paikalliset kutsuvat Vorssassa. Lautakunnassa on siellä kunnastamme edustus. Euran kunnanhallituksen puheenjohtaja istuu lisäksi yhtiön johtokunnassa. Tältä osin asiat ovat ok. Tavallista kuntalaista tietysti kiinnostaa palveluiden saatavuus. Puhetta tuntuu riittävän. Koteihin tuleva informaatio tuntuu asialliselta. Toivottavasti tekstit luetaan ja vielä ymmärretään. Jätelaatikoiden luona asioivilla tuntuu olevan silti vaikeutta erottaa esimerkiksi lasi, metalli ja paperi. Sen verran huolimattomasti jätteitä heitetään säiliöihin. Jos ne ovat täynnä – kuten usein tapahtuu: jätetään viereen lojumaan. Kyllähän ne joku sieltä korjaa, tunnutaan ajateltavan. Kertakäyttöpakkauksista ja erityisesti muovista on vähitellen tullut vitsaus. Joskus tuntuu siltä, että suorastaan hukumme muoviin. Kauhistuttavia ovat uutiset, joissa kerrotaan järvissä ja meressä lojuvista muoviesineistä. Isot kalat ovat nielleet kitaansa muovia. Mahtaa mennä ruokanautinto muutamaksi kuukaudeksi tuollaisen kokemuksen jälkeen. Ihmetyttää, ettei paperiteollisuusmaassa ole vielä kehitelty muoville korvaajaa, jossa ei olisi muovin haittoja. Tuotekehittelijöille siis hommia. Muovinkeräyksen heikko hoitaminen on ollut kuukausien ajan puheenaiheena entisen Kiukaisten kunnan alueella. Eurakoskelta eikä Paneliasta löydy ainoatakaan astiaa muoville. Euran kuntakeskuksessa niitä taas löytyy liki puolenkymmentä. Näinhän ne palvelut kuntaliitosten myötä katoavat periferiasta. Toivottavasti valtakunnallinen pakkauskierrätysyritys, jonka vastuulle asiat kuuluvat, tehostaa toimintojaan. Tilanne on sama kuin Poriin kuuluvassa entisessä Lavian kunnassa. Siellä asukkaat vievät muovijätteensä Kankaanpään kaupunkiin. Matkaa kertyy kolme peninkulmaa. Jos olisin päättäjä, voisin toivoa seutukunnalle ainakin kuntalaisten tasapuolisempaa kohtelua, kylien kehittämistä ja elinvoimaisuuden lisäämistä. Sillä saattaisi kuntavaaleissa yltää jopa vaikuttajaksi. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja.