Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Tuija Paavola ei ole koskaan tyrkkinyt lapsiaan mukaan politiikkaan – Juho tiesi silti jo varhain, että myös hän haluaa vaikuttajaksi

Keittiön lattialla, heti siinä oven pielessä, on rivi salkkuja. Ne on valmiiksi pakattu, jotta kokoukseen lähtevällä on varmasti oikeat paperit mukana. Se helpottaa elämää huomattavasti, jos vaikka Tuija Paavolalle (kesk.) sattuisi tulemaan äkkilähtö. Paavola on monitoiminainen, joka on ollut järjestämässä monenlaisia tapahtumia. Hän on ollut vapaaehtoisena Suomen Punaisessa Ristissä, Kiikoisten purpureissa, Pori folkissa ja Tulkkilan yössä. Järjestösuunnittelijan työssään hän oli mukana Matti Vanhasen (kesk.) presidenttikampanjassa, ja SPR:n ohjaajana hän vastasi paperittomien turvapaikanhakijoiden kahvilasta Porissa. Kun hänen tehtävänään oli auttaa ruoka-avun piirissä olevia ihmisiä, kaikkein rankimmat ihmiskohtalot hiipivät öisin uniin. – Joskus pitää suojata itsensä, että pysyy työkykyisenä. Onneksi työmatkojen aikana on aina pystynyt nollaamaan itsensä aika hyvin, Paavola kertoo. Paavola asuu Kokemäen Järilässä isossa maalaistalossa. Talo on hänen sukunsa kantatila. Sama suku on asuttanut tilaa 1750-luvulta lähtien. Takaisin kotitilalleen hän muutti vuonna 1995, kun hänen isänsä oli vuotta aiemmin menehtynyt äkillisesti. Tuijasta tuli kotitilan jatkaja, sillä siihen hänet oli kasvatettu. Sitä ennen hän oli kuitenkin ehtinyt opiskella nuoriso-ohjaajaksi ja tehdä töitä Kirkkonummella. Kun perheen esikoinen Juho ilmoitti tulostaan, Tuijan ex-puoliso oli sotilastarkkailijana Etelä-Libanonissa. Perheen koti oli Israelin Nahariyassa. Sinne Tuija lähti Suomesta Juhon kanssa, kun poika oli neljän kuukauden ikäinen. – Olihan se mielenkiintoista mennä Israelissa esimerkiksi lääkärin vastaanotolle. Kerran lääkäri totesi, että ”tuosta pojasta tulee vielä kaksimetrinen”, Tuija kertoo. Paavolaa nauratti. Hän arveli lääkärin puhuvan ihan omiaan. Mutta niin vain kävi, että Juho venähti 193,5 senttiä pitkäksi nuoreksi mieheksi. Äidin kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon, luottamustehtäviin ja politiikkaan tarttui myös Juhoon. Kun lapsi numero yksi oli pieni, äidin mukana sekä pääsi että joutui mukaan erilaisiin kokouksiin. – Ei silloin ollut muuta mahdollisuutta, neljän lapsen äiti naurahtaa. Tuija kertoo, että kaikki hänen lapsensa eivät ole kiinnostuneita politiikasta. – Lapsi numero kolme ei ymmärrä politiikkaa. Hänen mielestään siinä on paljon oman edun tavoittelijoita, Tuija kertoo. Juho sen sijaan tiesi jo varhain, että myös hän haluaisi vaikuttaa. Yläkoulussa hän ryhtyi tukioppilaaksi ja lukiossa tutoriksi, jotta pääsi mukaan järjestämään erilaisia tapahtumia. Opiskelijapolitiikasta hän kiinnostui todenteolla, kun Tuomas Meriniemi houkutteli hänet mukaan eduskuntavaalikampanjaansa ja Satakunnan keskustanuoriin vuonna 2011. Myöhemmin hän kiinnostui myös Eurooppanuorista ja opiskelijapolitiikasta. Ei kuitenkaan ollut itsestään selvää, että keskustalaisen äidin pojasta tulisi keskustalainen. Juho kiersi hakemassa Suomi Areenaan osallistuneilta puolueilta esitteitä, vertaili niitä, kävi katsomassa vaalipaneeleita ja tutustui vaalikoneisiin. Vasta sen jälkeen myös hän päätyi keskustaan. Juho opiskelee tradenomiksi, mutta ei ole vieläkään ihan varma, mikä hänestä isona tulee. Eduskunta kiinnostaisi, mutta toisaalta hän tietää, että vaikuttamaan pääsee myös monella muulla tavalla. – Katsotaan sitä tilanne kerrallaan. Kun jokin mielenkiintoinen paikka tulee, en epäröi, vaan haen sitä. Ja sen hän on totisesti tehnyt. Opinnot Samkissa ovat venyneet siksi, että eteen on aina tullut jotain muuta, vielä mielenkiintoisempaa. Toimittuaan pari vuotta Samkin opiskelijakunnan hallituksessa hänet valittiin Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) varapuheenjohtajaksi ja sen jälkeen Satakunnan keskustanuorten toiminnanjohtajaksi. Molemmat pestit kestivät noin vuoden. Lisäksi hän toimi viime vuonna opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana. Demokratia kiehtoo Juhoa. Hän uskoo nuorten kiinnostuvan vaikuttamista vain silloin, kun he huomaavat omilla tekemisillään olevan oikeasti merkitystä. – Tällaisessa maailmanajassa, kun lokaa tulee niskaan joka suunnasta, on siistiä, että ihmiset uskaltavat ottaa kantaa, vaikuttaa asioihin ja pistää itsensä likoon, Juho toteaa. Äiti ja poika eivät keskenään juuri puhu politiikkaa, mutta kyselevät toistensa kuulumisia usein. Aina he eivät myöskään ole asioista samaa mieltä, mutta yhteisen arvomaailman he jakavat. Äidin mielestä Juho on heistä kahdesta se rohkeampi, sillä Juho uskaltaa nostaa esiin esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmat. – Kymmenellä prosentilla opiskelijoista asiat eivät ole hyvin. Heillä on vakavia mielenterveysongelmia, ongelmia opinnoissa tai on muuten vaikea päästä mukaan. Haluan olla heidän puolellaan. Olisi väärin, jos olisin vain hiljaa, Juho muistuttaa. Juho kertoo, ettei hänenkään sosiaalinen elämänsä ollut lapsena kovin auvoista. Hänen oli hankala päästä mukaan kaveripiireihin, ja hän koki vähättelyä. – En kuitenkaan kanna kaunaa, vaan mietin, mitä itse olisin voinut tehdä toisin. Olen myös oppinut itsestäni paljon. En koe olevani mikään ekstrovertti vaan introvertti.