Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Vuoden kylä valitaan 25. kerran – myös yleisö voi vaikuttaa

Yleisöllä on toista kertaa mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä omaa suosikkiaan. – Tarkoituksena on osallistaa ihmisiä päätöksentekoon sekä tietenkin tuoda suuren yleisön tietoisuuteen kaikkien näiden mahtavien kylien saavutuksia. Olen erittäin ylpeä satakuntalaisesta kylätoiminnasta, kommentoi kyläasiamies Hanna Ruohola SataKylät ry:stä. Sekä virallinen Vuoden kylä että yleisön suosikki julkaistaan maakuntavaltuuston kokouksessa perjantaina 17. toukokuuta ja palkitaan myöhemmin maakunnallisilla kyläpäivillä Ylisenpään kylillä. Perinteisesti Satakuntaliiton, SataKylien ja edellisvuoden voittajakylän edustajat muodostavat tuomariston, joka valitsee uuden vuoden kylän. Tämän vuoden tuomaristoon kuuluivat sen puheenjohtaja Johanna Huhtala , Krista Tupala Satakuntaliitosta, Paavo Törmälä ja Reijo Siltala SataKyliltä sekä Juhani Leino Ylisenpään kyläringistä. Tuomaristo on kiertänyt kaikki viisi ehdokaskylää ja valinnut oman suosikkinsa. Ehdolla vuoden satakuntalaiseksi kyläksi ovat Euran Hinnerjoki, Säkylän Kankaanpää, Kyläsaari Porista sekä Eurajoelta Linnamaa ja Sydänmaa. Ehdokaskyliin voi tutustua SataKylien nettisivuilta löytyvien esittelytekstien ja -videoiden avulla. Äänestää voi samalta sivulta löytyvällä nettilomakkeella tai kommentoimalla SataKylien Facebookista löytyvään julkaisuun. Yksi henkilö voi äänestää vain kerran. Facebookissa ja nettilomakkeella äänestäneiden kesken arvotaan satakuntalaisen Kainon neulehuivin.