Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Vaalikone

Kaupallinen yhteistyö: Uudistu Satakunnan Sydämessä - Nöpöltä lähti kasa karvaa, emännältä vielä enemmän

En edes muista koska olisin viimeksi käynyt kampaajalla! Päivi Viinamäki , 46, päivittelee. Muuttumisleikkiin hänet innosti kuitenkin hakemaan etenkin Nöpön , 5, pitkäksi käynyt turkki, johon emäntä kaipasi käytännöllisempää ilmettä ennen kurakelien alkamista. Päivi kertoo itse arastelleensa sekarotuisen Nöpön turkin hoitoa. Operaatioissa on kulunut makupaloja ja Päivi on lopettanut takkujen selvittämisen heti, jos koira on osoittanut mieltään. – Nöpö sai nyt hyvän ja rohkaisevan kokemuksen trimmaamisesta. Ja minä sain paljon vinkkejä turkin kotihoitoon. Päivi iloitsee.   Siskon vanhat vaatteet Arjessa suuhygienistinä työskentelevä Päivi pukeutuu työasuun ja vapaa-ajalla useimmiten urheiluvaatteisiin. – Pyöräilen töihin ja Nöpön kanssa tulee lenkkeiltyä paljon, joten ulkoiluvaatteisiin olen panostanut. Muuten vaatekaapissani on lähinnä siskon vanhoja vaatteita, Päivi tunnustaa. Kolmen pojan äiti kertoo oman tyylin jääneen klassisesti perhekiireiden jalkoihin. Nyt lasten ollessa jo teini-ikäisiä ja aikuisia on ulkonäöstä huolehtiminen alkanut jälleen kiinnostaa. Uudistumisleikistä Päivi toivoi etenkin vinkkejä naisellisempaan tyyliin. – Esimerkiksi teatteriin lähtiessä olisi ihanaa, että vaatekaapista löytyisi jotain hienompaakin, Päivi haaveilee.   Katso video muutoksen eri vaiheista   Kapea vyötärö esiin Päivän aikana muodin ja kauneuden ammattilaiset saavat Päivin huomaamaan jälleen omat hyvät puolensa. Ne ovat päässeet arjen tiimellyksessä unohtumaan. – Olen aina tuskaillut, että minulla on leveä lantio, mutta vaatteita valitessa huomio kiinnitettiin kapeaan vyötäröön. Ja kosmetologin mukaan minulla on täydelliset silmäluomet. Retrokuosinen kietaisumekko korostaa vartalon muotoja ja tuo olemukseen Päivin kaipaamaa naisellisuutta. – Tällä asulla kelpaisi lähteä viikonloppuna Vesterisen keikalle, Päivi suunnittelee peilin edessä. Trendikäs ja mukava housupuku puolestaan on tyylikäs valinta esimerkiksi koulutuspäiviin ja konferensseihin. Vaikka Päivi ei yleensä käytäkään korkokenkiä, tuntuvat platoopohjaiset kengät hänestä yllättävän mukavilta. – Korot toivat huimasti lisää ryhtiä. On sellainen itsevarma olo, että ‘täältä tullaan maailma!’   Pitkästä polkaksi Päivi on kyllästynyt pitämään hiuksiaan aina kiinni ja antaa kampaajalle vapaat kädet. Hieman lattialle putoilevat pitkät suortuvat kauhistuttavat, mutta olkapäille ulottuva polkka saa nopeasti ihastuneen hyväksynnän. – En olisi itse uskaltanut tehdä päätöstä näin näkyvästä lyhentämisestä. Onneksi Maarit teki sen puolestani, Päivi huokaisee. Hiukset yltävät leikkauksen jälkeen edelleen töissä kiinni pidettäväksi, mutta Päivi lupaa harjoitella myös kiharakampausten tekoa. Kun sekä Nöpöllä että emännällä on kampaukset kunnossa ja Päivi saanut kasvoilleen meikin, viimeistellään asut vielä tyyliin sopivilla koruilla ja silmälaseilla. Valokuvissa poseeraa ryhdikäs ja raikkaan näköinen nainen. Myös Nöpö näyttää viihtyvän uudessa turkissaan. – Vau, Päivi huudahtaa kuvat nähdessään ja toteaa ainaisesta poninhännästä luopumisen olleen vapauttavaa. Päivi kertoo saaneensa yrittäjien vinkeistä paljon lisää kiinnostusta tyyliasioita kohtaan. – Kyllä me tästä lähtien pidämme ahkerammin huolta sekä Nöpön että emännän turkista!   TRIMMAAJA KAROLIINA BLY Antintie 23, 32800 Kokemäki, 040 722 1546 PARTURI-KAMPAAJA MAARIT JAAKKOLA Parturi-kampaamo Marianne, Harjavallankatu 7, Harjavalta, 044 251 0464 KOKEMÄEN NÄKÖKESKUS Tulkkilantie 23, Kokemäki, 02 546 1514, www.kokemaennakokeskus.fi KEATON Siltatie 6, 29200 Harjavalta, 02 674 2530, www.keaton.fi A-KENKÄ Haapionkatu 17, 32800 Kokemäki, 02 5461102 MUOTITALO K&A Asema-aukio 2, Harjavalta, 02 674 6300 PASSIN KELLO JA KULTA Tulkkilantie 24, Kokemäki, 02 5464 080, www.passinkellojakulta.fi SKY KOSMETOLOGI HANNA BLOMGREN Harjavallankatu 4, Harjavalta, 02 674 3567