"Isoksi kasvaminen on kesken", sanoo työssään juurilleen palannut Hanna Joensuu - Elämänmeno - Sydän-Satakunta

"Isoksi kasvaminen on kesken", sanoo työssään juurilleen palannut Hanna Joensuu

Hanna Joensuu palasi syksyllä työhön, johon hänet alun perin Harjavallan seurakunnan palvelukseen valittiin, eli varhaisnuorisotyön virkaan.

17.12.2018 5:00

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Hanna Joensuu, Harjavallan seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Harjavaltaan olen muuttanut työn perässä opiskelupaikkakunnalta Pieksämäeltä. Juureni ovat Hämeessä, Hausjärven kunnassa Ryttylän kylässä. Syksyllä palasin työpaikassa takaisin juurilleni, eli varhaisnuorisotyön virkaan, johon minut valittiin 1992. Päiväkerhotätinä vierähti välissä 14 vuotta. Kun siirryin päiväkerhon puolelle, ensimmäiset rippilapseni ja leiriläiseni toivat lapsiaan kerhoon ja nyt ne silloiset kerholaiset ovat isoskoulutuksessa. Ihanaa on ollut seurata lasten ja nuorten kasvua aikuiseksi ja vanhemmiksi. Itsehän en ole yhtään vanhentunut.

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos